Kuorimaveitsestä löytynyt DNA keskeisessä roolissa – näin poliisi selvitti kymmenillä iskuilla surmatun Antin tappajat

35-vuotias Antti joutui silmittömän väkivallan uhriksi Helsingin Laajasalossa lokakuussa 2021. Kaksi miestä tunkeutui Antin asuntoon ja surmasi hänet kymmenillä teräaseen iskuilla.

– Oli selkeä tappamisen tarkoitus, rikoskomisario Tuomas Lindholm kertoi Rikospaikan haastattelussa.

Poliisin esitutkinnan mukaan henkirikoksen motiivi jäi epäselväksi.

Antti surmattiin hänen omalla keittiöveitsellään, mutta tekijät käyttivät surmatyössä myös muita välineitä.

Julmasti tapetun Antin sisko kertoo omaisten syvästä tuskasta ja traumasta 10:58
Laajasalon tapon uhriksi joutuneen Antin sisko kärsii vielä vuosienkin jälkeen henkirikoksen aiheuttamasta syvästä traumasta.

DNA-todisteet keskeistä näyttöä

Poliisi tutki juttua murhana. DNA-tunnisteet olivat tässäkin jutussa lopulta keskeistä näyttöä.

Poliisi oli tutkinnassa löytänyt Antin asunnon keittiöstä tekovälineenä olleen keittiöveitsen, jossa oli uhrin verta. Lisäksi keittiön lattialta löytyi kuorimaveitsi, jossa oli molempien tekijöiden DNA:ta.

Millaista on tutkintasihteerin työ poliisin rikostutkinnan tukena? 7:20
Millaista on tutkintasihteerin työ poliisin rikostutkinnan tukena? Katso video!

Käräjäoikeus tuomitsi syytetyistä vain toisen. Jimmy Lagus sai taposta 10 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta.

Victor Weckman vapautui syytteestä kokonaan, mutta myöhemmin Helsingin hovioikeus tuomitsi myös hänet taposta kymmenen ja puolen vuoden vankeuteen.

Laajasalon murha: Poliisi kohtasi uhrin asunnossa järkyttävän näyn 1:27
Laajasalon murha: Poliisi kohtasi uhrin asunnossa järkyttävän näyn.

Lue myös:

    Uusimmat