Juna evakuoitiin perättömän pommiuhkauksen vuoksi Kuopiossa – epäilty poliisin hallussa

Poliisi kuvituskuvia41
Kuvituskuva.John Palmén / MTV Uutiset
Julkaistu 30.07.2025 13:47(Päivitetty 30.07.2025 15:14)
Toimittajan kuva
Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Poliisi kertoi aiemmin keskiviikkoiltapäivällä perättömästä pommiuhkauksesta Kuopion juna-asemalla. Uhkauksen vuoksi evakuoitu juna pääsi jatkamaan matkaansa.

Kuopion juna-asemalla jouduttiin evakuoimaan junalaituri sekä Helsingistä Ouluun matkanneen junan matkustajat pommiuhkauksen vuoksi hieman ennen kello yhtä keskiviikkoiltapäivällä.

Kävi ilmi, että uhkaus oli perätön eikä tilanteesta aiheutunut vaaraa kenellekään.

Juna pääsi jatkamaan matkaansa, joskin aikataulusta myöhässä. 

Toisin kuin aiemmassa poliisitiedotteessa kerrottiin, koko juna-asemaa ei evakuoitu.

Matkustaja sanoi, että junassa on pommi

Kaikki alkoi poliisin mukaan siitä, että junassa ollut matkustaja oli sanonut VR:n henkilökunnan kuullen, että junassa on pommi. Poliisi tavoitti miehen asema-alueella. Hänet saatiin poliisin haltuun.

Uhkauksen mukaan junavaunussa olleessa repussa olisi ollut pommi. Poliisi paikallisti repun ja varmisti sen sisällön. Repussa ei ollut räjähteitä.

Uhkauksesta epäilty on noin 45-vuotias mies. Epäiltyä rikosta tutkitaan rikosnimikkeellä perätön vaarailmoitus. Myös erinäiset korvausvaatimukset voivat tulla asiassa kyseeseen, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi jatkaa rikostutkintaa eikä tiedota asiasta tällä erää enempää.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 30.7. kello 15.13 poliisin kertomin lisätiedoin. 

Tuoreimmat aiheesta

Kuopio