Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Kuntavaalien ennakkoäänestyksen viimeiset tunnit käsillä – nettiäänestystä pohditaan jälleen

Ennakkoon on käynyt äänestämässä yli miljoona suomalaista 2:27

Kuntavaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tänään. Äänestyspaikat sulkeutuvat kello kahdeksan illalla. Ennakkoon käy äänestämässä arviolta hieman yli miljoona suomalaista. Ennakkoäänestys on sujunut jokaisena kuutena päivänä vilkkaammin kuin edellisissä kunnallisvaaleissa.

Vaalitoimitsija Tiina Santavuori ohjaa Helsingin pääpostissa tottuneesti todella pitkäksi venyneestä jonosta ihmisiä äänestyskoppeihin. Jokainen kirjoittaa lappuun ehdokkaansa numeron ja sen jälkeen äänestyslippu viedään virallisesti uurnaan.

– Tää on tyypillinen ennakkoäänestyspäivä. Jatkuvaa jonoa. En ole viimeisiä tilastoja nähnyt, mutta kyllä me sitä ensimmäistä tuhatta jo tänään lähennellään. Ilta kuuden jälkeen on vielä kova ruuhka, Santavuori sanoo.

Äänestysprosentti ei vakuuta

Kuntavaalien ennakkoäänestäjien aktiivisuuden noususta huolimatta vain europarlamenttivaaleissa äänestetään kuntavaaleja laiskemmin.  

Ajatuspaja e2:n johtaja Karina Jutila Sanoo MTV uutisten haastattelussa, että äänestyskäyttäytymisen ennakointi ja sen syiden löytäminen on vaikea tehtävä.

– Osa kokee, että asiat on aika hyvin, minun ääntäni ei tarvita. Osa kokee sitten osattomuutta. Kokee, että minun äänellä ei ole väliä. Äänestysaktiivisuudessa on suuria paikallisia eroja. Sitten on paikallisia tekijöitä, jotka nostavat äänestysaktiivisuutta.

Jutila muistuttaa äänestäjiä siitä, että kuntavaaleissa jaetaan hyvin paljon arkeen vaikuttavaa valtaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi kuntien valtuustoille. Eli niille ihmisille, ketkä onnistuvat saamaan tarpeeksi kannatusta.

Helsingissä yksi kuuma peruna on pormestarin valinta. Asiantuntijat ovat pohtineet, sotkeeko pormestarikysymys jopa joidenkin äänestäjien käyttäytymistä äänestyskopissa. Äänestäjäthän eivät suoraan pormestaria valitse, vaan sen tekee uusi valtuusto.

Ennakkoäänestyksen suosio kasvaa pikku hiljaa. Noin 60 prosenttia äänestäjistä käyttää äänioikeuttaan vasta varsinaisena vaalipäivänä. Edellisissä kunnallisvaaleissa äänestysprosentti oli 58,3. Nyt odotetaan parhaimmillaan jopa yli kuudenkymmen prosentin aktiivisuutta.

Karina Jutilan mukaan piristynyt ennakkoäänestys ei kuitenkaan välttämättä kerro koko vaalien aktiivisuudesta paljoakaan.

– Ennakkoon äänestämisen suosio on Suomessa kuitenkin suhteellisen hyvä. Sitten voidaan spekuloida sillä, että vaikuttaako lähestyvä pääsiäinen. Varsinainen vaalipäivä on palmusunnuntai ja ihmiset saattavat haluta varmistaa sen, että äänioikeus tulee käytettyä. Jos vaikka lähdetään pidemmälle ulkomaanmatkalle, Jutila pohtii.

Nettiäänestystä pohditaan 

Suomessa on kymmenisen vuotta sitten kokeiltu sähköistä äänestämistä. Nyt oikeusministeriön työryhmä esiselvittää vuoden loppuun asti, voitaisiinko asiaa viedä jälleen eteenpäin. Ministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen sanoo MTV Uutisille, että loppuvuodesta katsotaan, mitä sitten tapahtuu. Asiassa on kaksi isoa estettä.

– Tämä vaalisalaisuuden ja vaalivapauden toteutuminen silloin, kun äänestämme netin välityksellä, ilman vaaliviranomaisvalvontaa esimerkiksi kotona. Toinen iso kysymys on tämä nykyään hyvin ajankohtainen kyberturvallisuus, Jääskeläinen sanoo.

Vaalien varsinainen äänestyspäivä on tuleva sunnuntai.

Lue myös:

    Uusimmat