"Kunnon pyrytkin mahdollisia": Yksi Pekka Poudan valitsema kuva summaa kuukausiennusteen alun – sitten on ihmeellisen epämääräistä

Pekka Poudan kuukausiennuste: Edessä on kylmä ensi viikko ja epävarma tulevaisuus 3:13
Pekka Poudan kuukausiennuste: Edessä on kylmä ensi viikko ja epävarma tulevaisuus

Kevättä joudutaan vielä odottamaan, ennustaa meteorologi Pekka Pouta tuoreessa kuukausiennusteessaan.

Meteorologi Pekka Pouta aloittaa kuukausiennusteensa näyttämällä kuvaa metsän reunustamalta tieltä, jossa pyryttää reippaan oloisesti.

– Tämä kuva kuvaa kuukausiennusteen alkua eli ensi viikkoa, Pouta sanoo.

– Ensi viikon Suomen yllä pyörii laaja matalapaineen alue ja sadealueita nousee Suomen ylle. Kunnon pyrytkin ovat mahdollisia Etelä-Suomea myöten. Selvästi keskimääräistä kylmempää ja lumisateisempaa, Pouta jatkaa.

Sen jälkeen ennustettavuus "romahtaa", Pouta toteaa.

– Koko ennusteen loppuvaihe on hyvin ihmeellisen epämääräinen aina vappuun saakka. Kuun lopussa voi säässä tapahtua melkein mitä hyvänsä. Pelkkä paluu keskimääräiseen lämpötilaan tarkoittaisi aika mukavasti kevään alkua ja vauhdittumista, Pouta sanoo.

Aivan heti näin ei ole käymässä.

– Olemme sen verran kaukana lämpöisistä ilmoista, että jos jotain sataa, niin se on todennäköisesti lunta tai etelässä ehkä räntää. Talvi jatkuu ainakin viikon, Pouta ennustaa.


Lue myös:

    Uusimmat