Kuninkaallisasiantuntija näkee riitelevissä veljeksissä samaa kuin Charlesissa ja Dianassa: "Harry haluaa puhua epäkohdista"

Seuraako prinssi Harry äitinsä Dianan jalanjäljissä? 1:36
Seuraako prinssi Harry Dianan jalanjäljillä? Näin vastaa kuninkaallisasiantuntoja Satu Jaatinen.

Kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen harmittelee, että huomio kiinnittyy tänään prinsessa Dianan patsaan sijaan aivan muuhun.

Prinsessa Diana menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa Pariisissa 31. elokuuta vuonna 1997. Hän olisi tänään täyttänyt 60 vuotta.

Dianan patsas paljastetaan tänään Lontoossa Kensingtonin palatsilla. Tilaisuus järjestetään aiottua pienimuotoisemmin koronatilanteen takia.

Huomio on etukäteen kiinnittynyt erityisesti Dianan poikien eli prinssien William ja Harry kohtaamiseen, sillä veljesten välien kerrotaan olevan hyvin kireät.

Kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen arvioi Uutisaamu-lähetyksessä, että itse patsas jää todella pienelle huomiolle veljesten riitojen vuoksi.

– Näen, että veljekset käyvät vähän samaa sotaa kuin heidän vanhempansa kävivät. William on isänsä tavoin vastuuntuntoinen. Hän on päättänyt, että haluaa jatkaa hovin ja hallitsijan perinnettä.

– Harry on äitinsä jalanjäljillä kulkeva hieman kompleksinen hahmo, joka tuo julki asioita paljon enemmän, mitä isoveljensä. Hän haluaa puhua epäkohdista, mutta selkeästi, vähän niin kuin Dianakin, mutta huomaa, että keskustelu saattaa johtaa pahempiinkin ongelmiin.

Jaatinen ei osaa arvioida, voiko yksi tapaaminen muuttaa veljien välejä parempaan suuntaan.

– Alun perin juhlapäivän oli tarkoitus mennä aivan toisin kuin, mitä se nyt menee.

Diana täyttäisi tänään 60 vuotta - haastattelussa kuninkaallisasiantuntija 8:15

DIANA-dokumentti to 1.7. alkaen mtv-palvelu ja C More sekä ti 31.8. klo 22 AVA

Lue myös:

    Uusimmat