Poikkeuskirjallisuus. Tämän termin lanseeraa kirjailija ja kääntäjä Ville-Juhani Sutinen, jonka teos Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain) on voittanut tämän vuoden tietokirjallisuuden Finlandian.
– Poikkeuskirjallisuus kuvaa tässä sitä, että on aika paljon kirjallisuutta, jota ei yleensä tunneta kovin hyvin ja joka myös samaan aikaan, ei välttämättä siihen liittyvistä syistä, mutta usein nimenomaan siihen liittyvistä syistä, on muodoltaan erikoista, Sutinen kertoo.
Hän sanoo miettineensä pitkään, uskaltaako tehdä tunnetuksi uuden käsitteen poikkeuskirjallisuus.
– Välillä tykkään lanseerata uusia käsitteitä. Ja ehkä sitä tarvitaan myös siihen, että vangitsee tai laittaa ylös jonkin ilmiön, mikä ei ole aikaisemmin kunnolla käsitteellistetty. Siihen on kiva apuväline tuollainen uudenlainen käsite.
Teoksessaan Sutinen käsittelee pitkiä kirjoja, mutta myös kokeilevia, niin sanotusti vaikeita kirjoja. Niissä on jotain poikkeuksellista valtavirtakirjallisuuteen nähden. Mukaan on valikoitunut 13 kirjaa.
Vaivan arvoista -kirjassa tarkasteltavat teokset heijastelevat Sutisen mukaan poikkeuksellisia ilmiöitä.
– Siksi näiden kirjojen lukeminen pandemia-aikana, hyvin poikkeuksellisena aikana, oli minulle tärkeätä.
Sutisen suurennuslasin alla ovat muun muassa Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset, Irmari Rantamalan Harhama, Ilja Ehrenburgin Ihmisiä, vuosia, elämää ja Dorothy Richardsonin Pilgrimage.
Kaikkia mukana olevia teoksia ei ole suomennettu, mutta se ei haittaa kirjan lukemista. Sutinen osaa sukeltaa syvälle kirjailijoiden ihon alle.
MTV Uutiset Live 30.11.2022: Finlandia-palkinnot on jaettu – voittajat MTV:n haastattelussa
8:37
Tilaisuus teki varkaan
Vaivan arvoista -kirjan taustalla on koronapandemian sulkema Suomi vuonna 2020–2021. Tämä oli Sutisen mukaan ehto sille, että kirja syntyi juuri silloin. Mutta jos se ei olisi syntynyt tuolloin, se olisi kuitenkin nähnyt päivänvalon jossain toisessa tilanteessa.
– Tilaisuus teki tässä vaiheessa varkaan ja sai minut tarttumaan siihen. Idea on ollut minulla mielessä tosi pitkään, varmasti jo kymmenen vuotta. Mutta olen tosi tyytyväinen, etten aikaisemmin saanut tilaisuutta tehdä tätä kirjaa, koska en luultavasti olisi ollut riittävän kypsä kirjoittamaan näistä kirjoista.
Sutinen epäilee, että aiemmin hän olisi ehkä halunnut esiintyä suuren kirjallisuuden asiantuntijana.
– Nyt minua kiinnostavat kirjat itsessään, eikä niinkään oma suhteeni niihin. Siinä mielessä tämä oli juuri oikea aika tälle kirjalle. Hyviä sattumia kaikessa traagisuudessaan ja omituisessa vuodessaan.
– Varsinkin koronan alussa, kun tuntui, että monet paikat ovat kiinni ja oli paljon sellaista, että pitää ikään kuin varautua, niin monet hamstrasivat vessapaperia, minä hamstrasin kirjoja.
Richardsonin Pilgrimage pälyili pitkään kirjahyllystä
Sutisen valitsemien teosten joukossa on myös suurelle yleisölle hieman tuntemattomampia kirjoja, ja toisaalta niiden joukossa ei ole ehkä jossain mielessä niin sanottuja varmoja valintoja, kuten vaikkapa James Joycen teos Ulysses.
Sutinen sanoo, että Vaivan arvoista on kirja, jonka hän teki voimakkaasti itselleen ja puhtaasti omasta innostuksesta.
– Tämä on minun kirjani ja voin tehdä niin kuin itse haluan. Olen tosi iloinen, että ilmeisesti ainakin raadin ja valitsijan puolelle näkyy myös, että tämä on kirja, joka on kirjoitettu vilpittömästä innostuksesta. Ehkä se on yksi syy, miksi mukaan valikoituivat juuri nämä kirjat.
Valikoidut kirjat olivat kulkeneet Sutisen mukana. Esimerkiksi Richardsonin Pilgrimage oli ollut hänen hyllyssään vuosikausia, mutta tilaisuutta ei ennen pandemiaa ollut tullut sen lukemiseen.
– Se pälyili sieltä hyllystä pitkään minua, mutta nyt oli hyvä tsänssi vihdoin lukea se.
Kirja kädessä ilmalukkomainen tila
Kaikissa 13:ssa Sutisen luotaamassa kirjassa on hänen mukaansa sekä yhteistä että omalaatuista.
– Kirjoitin esseet erikseen, jolloin keskityin aina yhteen kirjailijaan. Mutta kun rupesin vetämään kirjaa yhteen ja kirjoitin sitä ensimmäistä kertaa kokonaisuutena, halusin löytää teokseeni yhtenäisen punaisen langan.
Kirjoja yhdisti Sutisen mukaan teemojen lisäksi etenkin muodon tason tietty kokeilevuus ja ennakkoluulottomuus.
– Materiaalisen suuruuden, yli tuhatsivuisuuden, lisäksi niitä kaikkia liitti toisiinsa se, että ne luovat voimakkaasti oman maailmansa ja sellaisen maailman, johon lukija voi mennä ikään kuin sisään ja jossa voi olla pitkäänkin.
Kyseiset kirjat eivät Sutisen mukaan tarkoita sitä, että ne tempaisisivat mukaansa viihdyttävästi, vaan enemmäkin sitä, että kirja kädessä syntyy ilmalukkomainen tila, jossa saa olla rauhassa.
Tieto-Finlandia myönnetään vuosittain ansiokkaalle yleistajuiselle tietokirjalle. Palkinnon jakaa Suomen Kirjasäätiö, ja palkintosumma on 30 000 euroa. Tänä vuonna voittajan valitsi ylilääkäri Hanna Nohynek.
Vuonna 2019 Ville-Juhani Sutisen yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittama Luiden tie – Gulagin jäljillä oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.
Lukijoiden suosikki käsittelee suuronnettomuutta lähes 200 vuoden takaa
Lukijat valitsivat suosikikseen kulttuurihistorian professorin Hannu Salmen teoksen Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827 (Otava).
– Tämä tuntuu todella kivalta. Kirja on aina tehty lukijoille. Siinä mielessä on tosi hienoa, että lukijat ovat siitä pitäneet, Salmi sanoo.
Kirjan suosiota saattaa hänen mukaansa selittää muun muassa se, että ihmisten on helppo samastua suuronnettomuuden tilanteeseen.
– Varsinkin nyt, kun elämme tällä hetkellä epävarmassa maailmassa. Ehkä tuossa aiheessa on jotain, joka puhuttelee tässä päivässä eli miten kriisin tilanteesta voidaan selviytyä.
Kirjassa kerrotaan vuoden 1827 suurkatastrofista nimenomaan siitä näkökulmasta, mitä se merkitsi aikalaisille ja heidän elämälleen. Salmi tavoitti turkulaiset lähes 200 vuoden takaa käymällä läpi muun muassa päiväkirjoja, kirjeitä, muistelmia, kansanperinnettä, arkkiveisuja ja lehtikirjoituksia.
– On välttämätöntä yhdistää moninaista aineistoa, jotta saadaan näkyviin myös menneisyyden moninaisuus. Eli että se ei ole yhden yhteiskuntaluokan tai paremman väen historiaa, vaan kaikkien historiaa.
Tavallisten ihmisten ääni kuului erityisesti oikeudenkäynnin aikana syksyllä 1827. Oikeudessa palosta oli kertomassa 68 todistajaa. Myös kansanperinteen kautta köyhän kansan aatokset tulivat esiin.
– On säilynyt arkkiveisuja, jotka ovat eläneet kansan suussa, ja niitä on laulettu pitkään vielä sen (tulipalon) jälkeen, Salmi sanoo.