Kun rajoituksia höllennettiin Britanniassa, ihmiset ryntäsivät ulos – "Uskon, että tämä johtaa uuteen sulkuun, mutta en välitä"

Iso-Britanniassa hallitus höllensi koronarajoituksiaan. Kun baarit ja kaupat avautuivat jälleen, lähtivät monet ulos

Rajoitusten purkaminen tarkoitti briteissä sitä, että nyt kaupat ja baarit saavat olla taas auki. Ensimmäinen päivä löysennetyillä rajoilla sai monet juhlatuulelle ja kaduilla ihmiset juhlivatkin sankoin joukoin rajoitusten loppumista. 

– Tuntuu, kun olisin päässyt pois vankilasta. Juhlimme syntymäpäiviä ja tämä on paras syntymäpäivälahja mitä voi saada, ravintolan asiakas kertoo videolla.

Videolla näkyy kuinka monet juhlijat eivät pidä maskeja tai noudata koronaturvallisuuteen liittyviä suosituksia. Yksi juhlijoista ilmaiseekin, että uskoo sulun tulevan vielä uudelleen: 

– Oloni on tosi hyvä. Uskon sataprosenttisesti, että tämä tulee johtamaan uuteen sulkuun, mutta Yolo.

Yololla tarkoitetaan lyhennettä "You only live once". ja sanontaa käytetään silloin, kun halutaan elää hetkessä eikä haluta murehtia huomista. 

Briteissä oli tammikuussa jo kolmas sulku, jonka tarkoituksena oli estää uusien virusmuunnosten leviäminen. Monet ravintolat ovat nyt auki ensimmäisen kerran tammikuun jälkeen ja ravintolat ovatkin varautuneet ovien auki pitämiseen lisätuolein. 

Katso videolta, millainen juhlatunnelma briteissä oli, kun koronasulku päättyi!

Lähde: Reuters

Lue myös:

    Uusimmat