Kuluttajien luottamus talouteen on synkentynyt – työttömyyden pelko lisääntyy

Kuluttajien luottamus talouteen on pysynyt heikkona tässä kuussa, kertoo Tilastokeskus. Luottamusindikaattorin pisteluku putosi –4,5:een heinäkuun –3,9:stä.

Indikaattorin osatekijöistä luottamus Suomen talouteen oli hyvin pessimistinen.

Myös näkemys kuluttajien nykyisestä ja tulevaisuudesta on vaisu. Kuluttajat odottavat, että yleinen työttömyystilanne heikkenee jatkossa. Töissä olevat kuluttajat ennakoivat, että työttömyyden uhka on lisääntynyt omalla kohdalla.

Kuluttajien näkemys Suomen taloudesta on heikentynyt radikaalisti kesän aikana. Elokuun pisteluku on –15,7. Luottamus omaan talouteen on edelleen myönteisellä puolella, mutta heikommin kuin viime talvena.

Teollisuuden luottamus kohentunut

Sen sijaan elinkeinoelämän puolella kehitys ei ole ollut aivan niin synkkää kuin kuluttajien keskuudessa. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan teollisuuden luottamus on kohentunut tässä kuussa lievästi. Indikaattorin pisteluku on hieman pitkän ajan keskiarvon alapuolella.

Rakentamisessa luottamus on lisääntynyt, ja luottamus on pitkän ajan keskiarvoa korkeammalla.

Palvelualoilla luottamusindikaattori heikkeni ja oli hieman pitkän ajan keskiarvoa heikompi. Vähittäiskauppa näkee tulevaisuutensa heikompana kuin heinäkuussa, mutta luottamus on pitkän ajan keskiarvoa vankempaa. 

Lue myös:

    Uusimmat