Kuljetusfirma jätti paketin "turvalliseen paikkaan" ovimaton alle – eräs seikka teki tilanteesta hulvattoman: "Eeppistä!"
Jakeluauton kuljettaja oli jättänyt 90 senttiä korkean paketin maton alle, kertoo Daily Mail.
Glenn Jones oli tilannut erään paketin kotiinkuljetuksella. Kun kuljettaja ei ollut tavoittanut Glenniä toimittaessaan pakettia, hän oli jättänyt paketin ”turvalliseen paikkaan” ovimaton alle. Mukana oli lappu, jossa kerrottiin, että kuski oli käynyt Glenin ovella.
Hilpeäksi tilanteen teki se, että Glennin tilaama paketti oli noin 90 senttimetriä korkea, joten se ei varsinaisesti ollut piilossa maton alla.
Koko juttu nauratti Glenniä niin paljon, että hän kuvasi siitä TikTok-videon. Videolla näytetään ensin toimituksen mukana ollut lappu. Sen jälkeen Glenn kävelee hekotellen kotiovelle ja avaa sen, jolloin katsojatkin näkevät paketin, jonka päälle on laitettu ovimatto.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pakettitoimitus nauratti tiktokkaajia
Video on naurattanut monia. Kolme päivää sitten julkaistulle videoklipille kertynyt 1,9 miljoonaa katselukertaa.
– En tiedä, mille nauroin enemmän: ovimatolle vai hänen naurulleen, hihitti Chels Leigh.
– Eeppistä! naruroi Emmy Arts.
– Nerokasta! hehkutti Bumblebee.
Lähteet: Dailymail.co.uk, Glenn Jones / TikTok
Uusimmat
-
05:47
Kommentti: Viikonloppu voi tuoda mukanaan ongelman Natolle ja EU:lle
-
05:45
Ruotsi harkitsee armeijan käyttöä jengejä vastaan – "Laki ei ole jengisotaa ja lapsisotilaita varten, mutta se muuttuu nyt"
-
05:33
Tesla haastettu oikeuteen rasismin vuoksi
-
05:28
Peru sulkee osia Machu Picchusta – syynä ihmiset
-
05:23
SVT: Tukholmassa on 150 kohdetta, joissa poliisi odottaa tapahtuvan väkivaltaa
-
05:01
Salkkarit-Cindyn kohtalo jää dramaattisen käänteen jälkeen avoimeksi – hahmo ja näyttelijä poistuvat ainakin toistaiseksi sarjasta
-
23:53
Ruotsin entiseltä pääministeriltä ehdotus – Suomesta poliiseja avuksi jengiväkivallan torjumiseen
-
22:52
Paulus Arajuuri lopettaa pelaajauransa – "En ole pystynyt antamaan kaikkeani joka päivä"
-
22:45
Puola sanoo sen puolelle rajaa viime vuonna osuneen ohjuksen olleen ukrainalainen – surmasi kaksi ihmistä
-
22:27
Huuhkajien huolenaiheesta lupaava tieto – "Edistynyt jatkuvasti"
-
22:03
Puvustus oli poikkeuksellisen aikavievää Spede-elokuvassa – näyttelijä Aku Sipola: "En ole tuollaiseen koskaan törmännyt"
-
21:40
Leijonien päävalmentajaksi nimetty Antti Pennanen jättipestin vaikutuksesta Ilvekseen: "Samalla tavalla kuin Jukalla on ollut NHL-optio"
-
21:36
Ainakin kolme kuollut ampumavälikohtauksessa Rotterdamissa – yksi uhreista 14-vuotias tyttö
-
21:20
Jussi69 jakoi koskettavan kirjoituksen Bam Margeralle: "Olen täällä, jos tarvitset minua"
-
21:13
EU-maiden sisäministerien kokouksessa yhteisymmärrys ukrainalaisten tilapäisen suojelun jatkamiselle
-
21:04
Keväällä kuollut mies jätti todellisen yllätyksen jälkeensä – Askolan kunnalle odottamaton miljoonaperintö
-
21:03
Nyt se on varmaa: Antti Pennasesta Leijonien päävalmentaja – "Molemmat unelmia, jotka nyt käyvät toteen"
-
20:54
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson piti puheen – keskustelee puolustusvoimien kanssa jengiväkivallan torjumisesta
-
20:49
Ilves vei Liiga-kauden ensimmäisen Tampereen taiston – tappioputki katkesi yli 10 000 katsojan edessä
-
20:42
Tämä yksityiskohta yllätti Kalle Rovanperän Chilen testierikoiskokeella
-
Lataa lisää