Kuka tiskaa ja kumpi ruokkii lapset? Näin kotityöt suomalaiskodeissa jakautuvat

Kotityöt eivät pääse loppumaan. Kuka ne hoitaa ja tuleeko riitaa? Näillä suomalaispareilla kotityöt jakautuvat tasapuolisesti.

Miten kotityöt jakautuvat suomalaiskodeissa pariskuntien kesken? Pyysimme kolmea paria kirjaamaan viikon ajan ylös, mitä kotitöitä kumpikin teki. Kaikki pariskunnat ovat työssäkäyviä, kahdella parilla on lapsia, yhdellä ei.

Lapsettoman pariskunnan kotityölista on selvästi niukempi kuin kahden muun parin, joilla on lapsia. Kun taloudessa on lapsia, pyykkiä pestään useammin, siivoamista riittää ja ruokaa pitää laittaa joka päivä.

Nainen, 21 ja mies, 24, ei lapsia

Parin kotityöt koostuvat lähinnä ruuanlaitosta, perussiivouksesta, tiskauksesta ja pyykkäykset. Kaikki työt menevät tasan. Samaa mieltä on pari itse.

– Luulen, että meidän taloudessamme mies tekee paljon enemmän kuin monessa muussa taloudessa, sillä kotityöt menevät aina suurin piirtein tasan. Mieheni on jo lapsesta saakka tehnyt kotitöistä selkeästi oman osuutensa ja uskon, että tämä vaikuttaa asiaan, nainen toteaa.

Työt eivät ole jakautuneet miesten tai naisten töihin, vaan kumpikin tekee kaikkea. Kotitöistä ei tässä taloudessa tarvitse riidellä ja yhteistä vapaa-aikaa jää paljon.

Naisen esimerkkipäivä, tiistai:

"Tyhjensin tiskikoneen, pesin kaksi koneellista pyykkiä. Laitoin pyykit kuivumaan ja pesin vessanpöntön"

Miehen esimerkkipäivä, sunnuntai:

"Tein ruokaa, hain puita ja kävin kaupassa."

Nainen, 32 ja mies, 36, 2 lasta

Tässä perheessä lapset tuovat lisää kotitöitä pissalakanoiden vaihdolla, aamu- ja iltapesuilla, päiväkotireissuilla ja ruuan laitoilla.

– Omasta mielestä meillä kotityöt menevät hyvin tasan, en sellaista miestä huolisikaan, joka ei osaa ruokaa laittaa ja osallistu yhtä paljon lastenhoitoon ja siivoukseen, nainen toteaa.

– Ei ainakaan ole sellainen olo, että jompikumpi tekisi enemmän. Varmasti tulee viikkoja, jolloin toinen tekee enemmän, mutta pääsääntöisesti menee aika tasan, mies jatkaa.

Vaikka parin mielestä kotityöt menevät tasan, on rouvan lista pidempi. Erityisesti lapsiin liittyviä kotitöitä, kuten pissalakanoiden vaihtoa yöllä, iltapesuja ja ruokailuja, nainen tekee enemmän.

– Töiden jakautumisessa ei tullut yllätyksiä, minä hoidan yleensä pyykit, koska mies inhoaa sitä. Yleensä hän imuroi, mutta tällä viikolla minä tein sen. Mies tyhjentää kissanhiekkalaatikot, mikä taitaa olla jäänne siltä ajalta, kun olin raskaana enkä voinut siihen osallistua.

Täysin perinteisiin naisten- ja miestentöihin ei tässä taloudessa taivuta.

– Perinteisiä miesten ja naisten töitä meillä on aika vähän, minä esimerkiksi hoidan yleensä kaikki tietokoneasennukset ja mies laittaa ihan yhtä paljon ruokaa ja hoitaa lapsia kuin minäkin. Renkaidenvaihdot ja seinien poraukset ovat kyllä jääneet miehen vastuulle ja minä hoidan leipomisen, nainen toteaa.

Kumpikin on kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen, eikä kotitöistä riidellä.

– Emme me yleensä riitele kotitöistä, koska molemmat tekevät niitä aika tasaisesti ilman erillistä käskyä tai keskustelua, mies kertoo.

Naisen esimerkkipäivä, perjantai:

"Tyhjensin tiskikoneen, vaihdoin ja pesin pissalakanan ja laitoin kuivat. Puin ja riisuin lapset, laitoin pyykit koneeseen ja ripustin kuivumaan. Käytiin lasten kanssa kaupassa. Lämmitin ruuan ja leivoin lasten kanssa pullaa. Imuroin, pyyhin pöydän. Laitoin lapsille iltaruokaa, hoidin iltapesut. Tein iltaruuan ja vein roskat."

Miehen esimerkkipäivä, keskiviikko:

"Tein oman aamupalan, hoidin lasten hampaiden pesun, pukemisen päiväkotiin viemisen Tein lasten iltaruoan, Tyhjensin, täytin ja käynnistin tiskikoneen. Tyhjensin kissanhiekkalaatikon ja vein biojätteet."

Nainen, 36, mies, 33, 3 lasta

Pitkiä työpäiviä ja kolme pientä lasta. Mies myöntää, että vaimo tekee enemmän kotitöitä, vaikka kumpikin käy töissä. Pienet lapset vaativat kokoajan huomiota, joten kun yksi tekee kotitöitä, toinen on lasten kanssa.

– Minä hoidan kutakuinkin kaikki niin sanotut miestentyöt. Vaimo hoitaa pyykkejä ja ruokia ylivoimaisesti enemmän. Järkkäystä ja lastenhoitoa ja muuta hoidetaan minusta suhteellisesti saman verran, mies pohtii.

Listoja tarkasteltaessa pari tekee kuitenkin suhteellisen tasaisesti kotitöitä, mutta riitoja riittää silti.

– Kyllä niistä kotitöistä riitaakin on. Minulla on ehkä harvemmin valittamista, kun vaimo hoitaa niitä paljon. Vastaavasti minä teen vähemmän, ja siksi kuulen siitä välillä. Toisaalta molemmat tekee koko ajan jotain, että riita taitaa tulla siitä, että on vähän vaikea välillä huomata mitä toinen tekee, mies pohtii.

Naisen esimerkkipäivä, tiistai:

"Hain lapset tarhasta. Menin vanhempainiltaan. Ruokin lapset. Tyhjensin tiskikoneen, pesin pyykkiä ja selvittelin ja nimikoin kuravaatteita."

Miehen esimerkkipäivä, maanantai:

"Vein lapset tarhaan ja luistimet teroitettavaksi. Laitoin lapsille iltapalan, käytin potalla ja nukutin. Keräilin leluja ja vaatteita ja laitoin aamuksi tavarat valmiiksi. Täytin ja tyhjensin astianpesukoneen."

Lue myös:

Cyrila Cibulka cyrila.cibulka(at)mtv.fi @CyrilaCibulka

Lue myös:

    Uusimmat