Norjan ja Ruotsin hiihtomaajoukkueilla on pitkä yhteinen vihanpidon historia. Petter Northug on ollut 2000-luvulla tuon nahistelun näkyvin hahmo. Norjalaistähti käy läpi suhdettaan ruotsalaisiin uutuuskirjassa.
Yllä kuvia Petter Northugin menestyksekkään uran varrelta.
Northug oppi jo nuorena hiihtäjänalkuna yhden moton: ruotsalaisille ei hävitä.
Hän olisi halunnut päästä kouluttamaan ruotsalaisia ladulle jo 20-vuotiaana Torinon olympialaisiin 2006, mutta Norjan maajoukkueen silloinen päävalmentaja Krister Sörgård teki kohupäätöksen ja jätti nousevan supertähden ilman kisalippua.
– Kun olympialaiset olivat ohi, yksi maa oli voittanut hiihdossa enemmän mitaleja kuin mikään muu. Kisojen suuri voittajakansa. Ruotsi. Silloin päätin, että niin ei saisi enää käydä, Northug naulaa Min Historie – Petter Northug -kirjassa.
Torino-päätös vahvisti myös Northugin sisällä vaanivaa, kilpailuviettiä pursuavaa eläintä. Tätä petoa ruotsalaiset tökkivät milloin milläkin.
– Kun minä suutun, kisojen vohveliraudan ja makkarapannut voi yhtä hyvin pakata kasaan, sillä minulle voi antaa kullan saman tien ja perua kilpailun. Kun minä suutun, kaikki on jo ratkaistu. Sitä ruotsalaiset eivät ikinä ole ymmärtäneet. He luulivat, että voivat jauhaa mitä tahansa sontaa ilman seurauksia.


