Kuin laupias samarialainen – nuoren opiskelijan epäitsekäs teko inspiroi Facebookissa
Joskus tuntemattoman kanssamatkustajan ystävällinen teko voi merkitä enemmän kuin uskoisikaan. Kuva nuoren opiskelijan epäitsekkäästä teosta inspiroi nyt ihmisiä ympäri maailmaa.
Hamiltonista kotoisin oleva Godfrey Coutton, 21-vuotias opiskelija, osoitti ainutlaatuista ystävällisyyttä aivan arkisella bussimatkalla. Coutton ikuistettiin lohduttamassa erityistarpeita tarvitsevan miehen kättä keskellä ruuhkabussia.
Tämän nuoren miehen epäitsekkäästä teosta kertovaa valokuvaa on jaettu Facebookissa nyt jo yli 50 000 kertaa.
"Minun oli oltava epäitsekäs"
Ystävällinen teko sai myös laajempaa mediahuomiota, kun ABC News uutisoi tapahtuneesta. Uutisissa Godfrey Coutto kertoi aluksi luulleensa miehen vain kättelevän häntä. Lopulta kuitenkin sekä CP-vammasta että kuuroudesta kärsinyt Robert ei ollut halunnut päästää nuoren miehen kädestä irti, vaan vaatinut pitämään hänestä tiukasti kiinni.
– Minun oli oltava epäitsekäs tässä tilanteessa. Hän tuntui olevan onnellinen kaveri, joten en halunnut jättää häntä yksin, kertoo Coutto.
Coutto kertoo miehen nojanneen ja halanneen häneen, sekä suudelleen hänen kättään koko yhteisen, puoli tuntia kestäneen bussimatkan ajan.
Ei koe olevansa sankari
Laupiaaksi samarialaiseksikin tituleerattu opiskelija ei tunne olevansa sankari, mutta kertoo olevansa kiitollinen siitä, että kuva on lähtenyt leviämään internetissä.
– Toivon ainoastaan sitä, että inspiroin ihmisiä tekemään samoin, nöyrä opiskelija kertoo.
Tämä anonyymin valokuvaajan Vain Hamilton -ryhmässä jaettu nuoren miehen ainutlaatuinen teko on saanut suurta kiitosta ympäri maailmaa.
Lähde: abcnews.go.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää