Kuhmalahden ryöstäjistä paljon vihjeitä

Poliisi jatkoi tänään Kuhmalahden perjantaisen pankkiryöstön tutkintaa, mutta ryöstäjiä ei vielä saatu kiinni. Uusia yleisövihjeitä saatiin sunnuntainakin runsaasti, mutta osaa niistä poliisi luonnehtii epäluotettaviksi.

Yksi johtolangoista on ryöstäjien pakoreitin varrelta löydetty seteli, jossa on hieman verta. Poliisin tekninen tutkimuskeskus Tampereella pyrkii dna-analyysin avulla selvittämään, kenen verestä on kyse. On mahdollista, että toinen ryöstäjistä on haavoittunut ja verta on vuotanut seteliin.

Ryöstäjät pakenivat perjantaina pankin luota jalan. Siitä, millaisella ajoneuvolla he jatkoivat matkaansa pois Kuhmalahdelta ja mihin suuntaan, ei ole täyttä varmuutta. Paikalliset asukkaat kertoivat nähneensä tuntemattoman harmaan maastoauton, mutta pakoauto on saattanut olla muunkinlainen.

Pankin valvontavideokameran ottamassa kuvassa ryöstäjät näkyvät, mutta kummankaan kasvot eivät ole kunnolla näkyvissä. Toinen heistä oli naamioitunut huivilla ja toinen hupulla. Tutkimuksia johtavan komisario Mauri Erkkilän mukaan tutkijaryhmää pyritään maanantaina jonkin verran laajentamaan. Viikonlopun aikana ryöstön tutkintaan keskittyi vajaan kymmenen poliisin työryhmä.

Toinen ryöstäjistä ampui pankin pihalla henkilöä, joka yritti lähteä heidän peräänsä. Ammuttu toipuu parhaillaan leikkauksesta, johon hän vammojensa vuoksi joutui. Suomen oloissa on poikkeuksellista, että pankkiryöstön yhteydessä ammutaan ihmisiä kohti. Poliisi varoittaakin, että nyt etsittävät ryöstäjät ovat vaarallisia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat