KRP tyrmää Antti Hanhivaaran omaisten toiveen – "Mitään lähtöjä rikostutkintaan ei ole"

Antti Hanhivaaran katoamismysteeri 9:58

Keskusrikospoliisi ei aio avata uudelleen Antti Hanhivaaran katoamistapausta eikä näin ollen ottaa sitä omaan tutkintaan. Asiasta kertoi Rikospaikka-ohjelma.

KRP:n mukaan ei ole tullut ilmi mitään seikkoja, joiden perusteella Hanhivaaran 15 vuoden takaisessa katoamisessa olisi syytä epäillä rikosta.

– Mitään lähtöjä rikostutkintaan ei ole, rikosylikomisario Teemu Mäntyniemi KRP:n Lapin yksiköstä sanoo MTV Uutisille.

KRP oli Hanhivaara-tapauksesta yhteydessä jutun tutkinnanjohtajaan Mikko Halmeeseen heti sen jälkeen, kun Rikospaikka oli jutussaan 13.10. palannut Hanhivaaran katoamiseen ja tapahtumapaikoille. Mäntyniemi ei kerro tarkemmin käymistään keskusteluista, mutta lopputulos siis on, että Hanhivaaran tapaus jatkuu edelleen katoamistutkintana Lapin poliisissa.

21-vuotias Hanhivaara katosi Inarin Angelissa lokakuussa 2006. Häntä ei ole löydetty. Tapausta on alusta asti tutkittu vain katoamisena.

Rikospaikan haastatteluissa omaiset olivat yhä vahvasti sitä mieltä, että katoamiseen liittyy mahdollisesti henkirikos. Myös lukuisat muut tahot ovat kuluneiden vuosien aikana ihmetelleet, miksi katoamisesta ei koskaan ole käynnistetty rikostutkintaa, vaikka siihen liittyy monia outoja piirteitä.

Lapin poliisi on kertonut, että luotettavan viimeisen havainnon mukaan Antti oli kävellyt Angelissa yksin erämaahan. Omaiset ovat kyseenalaistaneet tämänkin havainnon.

Poliisi sanoo, että se on kuulustellut jutussa jo alkujaan useita henkilöitä ja tehnyt paljon muuta tutkintaa, mutta edes omaisilla ei ole tarkempaa tietoa tutkinnan tuloksista. Tutkinnanjohtajan mukaan keskeneräisestä tutkinnasta ei voi eikä ole tarve kertoa kaikkea.

KRP:n Mäntyniemi sanoo MTV Uutisille, että täysin poissuljettua tapauksen uudelleen avaaminen ei ole.

– Jos tulee uusi tieto tai merkittävä vihje, joka vie tätä asiaa eteenpäin, tilanne ja tutkinta arvioidaan uudelleen.

Lue myös:

    Uusimmat