Pikkusiskon epätoivo: Antti lähti kavereiden kanssa mökille 11 vuotta sitten ja katosi jäljettömiin – "Katoaminen oli niin hämärä"

Ivalolainen 21-vuotias Antti Hanhivaara katosi erämaahan Inarin Angelissa lokakuussa 2006. Poliisin mukaan asiaan ei epäillä liittyvän rikosta, mutta omaiset eivät kuitenkaan usko miehen vain kadonneen jälkiä jättämättä.

Oli perjantai-ilta Inarin kunnassa. Kadonneen Antin sisko, Elina Tuiskala kertoo, että tutkinnan mukaan Antti lähti viettämään iltaa kaverinsa kanssa.

Miesten ilta suuntautui Karigasniemelle, josta matka jatkui myöhemmin kahden muun nuoren kanssa mökille Angeliin, joka on pieni kylä aivan Norjan rajan lähettyvillä.

Angelin mökiltä Antti oli lähtenyt lauantai-aamuna autollaan pois. Myöhemmin auto löytyi rikottuna ja säpäleinä läheiseltä tieltä.

– En ikinä usko, että hän on itse sinne Angeliin auton kanssa ajanut. Minulla on itsellä vahva käsitys, että seurue on jatkanut matkaa Karigasniemeltä ilman Anttia ja hän on jäänyt Karigasniemelle tai matkan varrelle matkalla Angeliin, Tuiskala sanoo.

Poliisi: Tapaukseen ei liity rikosta

Poliisin mukaan silminnäkijät kertovat, että Antti olisi lähtenyt kävelemään yksin kohti erämaata Angelissa.

– Angeli on viimeinen havaintopaikka henkilöstä. Siitä voin sanoa, että hän on erittäin luotettavan tiedon mukaan lähtenyt yksin maastoon. Eikä ole sen jälkeen nähty, tapauksen tutkija, ylikomisario Jaakko Mäkelä Lapin poliisilaitokselta kertoo.

– Se alue, mihin henkilö on kadonnut, on kymmeniä tuhansia hehtaareita. Se ei ole pieni alue.

Poliisin mukaan tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.

Etsintäalue kymmeniä tuhansia hehtaareja


Omaiset eivät kuitenkaan niele virallista selitystä siitä, että Antti olisi vain kadonnut erämaahan. Omaiset uskovat, että 11 vuotta sitten tapahtui jotain outoa. 

– Jotenkin se oli niin hämärä se katoaminen, Antin sisko Elina Tuiskala huokaa.

– Angelilainen nainen on kertonut minulle, että ei se henkilö ollut Antti, joka sinne metsään on kävellyt. Se jäi minua kaivamaan.

"Ei ollut hänen tapaistaan lähteä hortoilemaan metsään"

Tuiskala kertoo, että Antti ja hänen kaverinsa olivat lähteneet Karigasniemelle kotibileisiin, ottaneet sieltä kaksi henkilöä kyytiin ja kyydittäneet heidät Angeliin.

Angelissa ilta on jatkunut mökissä, mutta Tuiskalan mukaan väitetään, että Antti olisi lähtenyt seuraavana aamuna mökiltä autollaan, jättänyt ajokelvottoman auton tien laitaan ja lähtenyt kävelemään metsään.

Sisko kertoo, että omaisille ajatus henkirikoksesta syntyi melkein heti tapauksen tultua ilmi.

– Ei ollut hänen tapaistaan lähteä hortoilemaan metsään, sillä hän oli toiminut eräoppaana.

Siskoa ihmetyttävät monet seikat, jotka ovat hämärän peitossa.

– Ei se ollut mitenkään hänen tapaistaan rällätä autoa siihen kuntoon, mistä se löydettiin. Tässä tapauksessa on niin paljon epäselvyyksiä, sisko kertaa.

Asunnossa olleiden määrä, hämärä naishenkilö...

Sisko sanoo, että virallisen tutkinnan mukaan ennen ajelua ja katoamistaan Antti olisi ollut pelkästään kaverinsa kanssa hänen asunnollaan.

– Antin naapuri on kertonut minulle, että hän kävi valittamassa asunnossa, koska siellä oli ollut meteliä ja erinäisiä ihmisiä siinä asunnossa. Ja sitten meille annetaan se kuva, että Antti olisi ollut asunnossa kaverinsa kanssa kahdestaan.

Sisko myös kertoo oudosta tapauksesta katoamispäivän jälkeisenä päivänä, jolloin naapurin kertomuksen mukaan Antin asunnon sisällä olisi käynyt tunnistamaton naishenkilö. Lisäksi outoa tapauksessa on myös se, että katoamisilmoituksen tekeminen tapahtui vasta neljä päivää katoamisesta, Antin tädin toimesta.

– Anttia ruvettiin kaipaamaan Ivalossa, mutta Antin kaveri ei itse tehnyt ilmoitusta. Se on minusta ihmeellistä, jos kaveri häviää eikä tee katoamisilmoitusta.

Salaperäisiä matkoja ja rahaongelmia

Sisko kertoo, että työttömänä olleella Antilla on ilmeisesti ollut talousvaikeuksia.

– Hän oli pyytänyt rahaa lainaksi edellisenä päivänä ennen katoamistaan.

Antin muutti Etelä-Suomeen, kun Antti oli vielä lapsi. Peruskoulun jälkeen Antti muutti takaisin pohjoiseen. Siskon mukaan Antti kävi etelässä silloin tällöin.

– Se viimeinen kesä oli todella epämääräinen. Hän saattoi tulla viikon parin välein käymään ja oli todella lyhyitä aikoja, eikä kenellekään saanut kertoa, että hän oli tulossa. Se oli tosi semmoista salamyhkäistä touhua.

Sisko ihmetteleekin, miten vähissä rahoissaan ollut mies pystyi maksamaan yhteen suuntaan 1 200 kilometrin matkat. Katoamisaikaan Antti oli työtön, mutta hän oli aloittamassa työt katoamista seuraavana viikkona.

– On se aika rajua lähteä ajamaan rahattomana, kun on joutunut pyytelemään ihmisiltä rahaa ja veloissa on ollut.

– Silloin kun hän tuli käymään täällä, hän saattoi tuoda minullekin tuliaisia, kuten pakasta vedettyjä CD-levyjä. Mistä hän niihinkin rahaa yhtäkkiä rahaa sai? Tapauksessa on tallaisia hämäriä yksityiskohtia.

Mystiset maastosta löytyneet luut

Etsintöjä järjestettiin heti alussa useita. Myös Antin äiti matkusti tuolloin paikalle. Vapaaehtoiset tai poliisin etsinnät eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

– Vuonna 2008 omaiset kustansivat ruumiskoirat etsimään. Veneen kanssa ajettiin Inarinjokea pitkin ja maastosta etsittiin. Siellä sorakuopilla, missä Antin autolla oli rällätty, toinen ruumiskoirista merkkasi kuopan, jossa oli hiiltyneitä ja poltettuja luita, vaatteiden riekaleita ja paidan nappeja. Se nuotio oli siinä jo jonkin aikaa ollut.

Sisko kertoo poliisin käskeneen kaivamaan luut esiin ja toimittamaan ne lähimmälle poliisiasemalle. Poliisiasemalla luita ei kuitenkaan otettu vastaan.

– Se oli aika rajua itsellekin, kun ajatteli, että onko ne minun veljen luut vai ei, kun kuitenkin ruumiskoira kaivoi ne ylös.

Antin äiti päätti toimittaa luut Turun KRP:lle, mutta siskon mukaan sieltä ne lähetettiin Ivaloon.

Ylikomisario Mäkelä vahvistaa MTV Uutisille, että poliisille on toimitettu vaatekappaleita ja luita.

– Luita on tutkittu ja todettu poron luiksi. Näillä löydetyillä vaate-esineillä tai luilla ei ole voitu osoittaa olevan yhteyttä Hanhivaaran katoamiseen. Luita on ainakin tutkinut KRP:n luututkija. Jostakin luusta on tehty myös dna-määritys, jonka mukaan kyse ei ole ihmisen luusta, Mäkelä kertoo.

Kadonneen tutkinta ei pääty koskaan

Mäkelä kertoo, että vaikka tapausta ei enää tutkita aktiivisesti, kadonneen henkilön tutkinta ei kuitenkaan koskaan lopu.

– Niin kauan kuin henkilö on kadoksissa, totta kai asia on auki ja se on tutkinnassa, vaikka aktiivista tutkintaa ei tehdä.

Tapaus vaivaa myös aiemmin tapauksen tutkinnanjohtajana toimineen Mäkelän mieltä.

– Ymmärrän omaisia, että niin kauan kuin ihmistä ei löydy, se vaivaa.

Mäkelä kertoo ymmärtävänsä omaisten kannanotot, että asian selvittämiseen pitäisi vieläkin panostaa enemmän.

– Se ei ole kuitenkaan enää minun päätettävissäni, että mitä voimavaroja tämmöiseen vanhaan asiaan voidaan vielä laittaa ja mitä on vielä löydettävissä.

Jokainen tiedonmuru olisi tärkeä

11 vuoden ajan Tuiskalan mieltä on vaivannut joka päivä Antin kohtalo. Nyt Tuiskala kertoo, että Antin kuolleeksi julistamista on haettu. Hänen toiveenaan on kuitenkin ollut tehdä vaellus Antin katoamispaikalle.

Tänä kesänä haave toteutui ja hän lähti pohjoiseen miehensä kanssa.

– Halusin käydä vielä kaikki kortit läpi mitä vaan on. Meillä tuli täyteen reilut 40 kilometriä, kun Lauravaaraan kävelimme. Kun tulimme sieltä pois, ajattelin, että teen päivityksen Facebookiin, jotta olen itse yrittänyt tehdä kaiken mahdollisen asian eteen.

Ääni värähtäen Tuiskala kertoo, että tärkeintä omaisille olisi veljen löytyminen. Tämän vuoksi Tuiskala toivoo, että mikäli jollain on tapauksesta tietoa, tulisi se tuoda ilmi.

– Pääasia olisi, että Antti löytyisi. Emme me enää vaadi, että ketään täytyisi saada vankilaan. Millään muulla ole enää väliä, kuin että saataisiin rauha tälle asialle, sisko toivoo.

Oikaisu: jutun otsikkoa korjattu 10.7.2017 kello 10.59.

Lue myös:

    Uusimmat