KRP: Toisenkin lapsen puukottaminen oli Oulun hyökkäyksessä "hyvin lähellä"

Kahden pojan lisäksi paikalla oli tyttö, mutta häneen ei kohdistunut Keskusrikospoliisin mukaan väkivaltaa. Äärioikeistotaustainen Juhani Sebastian Lämsä on vangittu.

Oulun käräjäoikeus vangitsi maanantaina kauppakeskus Valkeassa tapahtuneesta puukotuksesta epäillyn äärioikeistotaustaisen Juhani Sebastian Lämsän, 33. 

Lämsää epäillään kahdesta murhan yrityksestä. Keskusrikospoliisin mukaan mies hyökkäsi täysin yllättäen 12-vuotiaan pojan kimppuun.

– Keskellä kirkasta päivää kun puolustuskyvyttömän lapsen kimppuun käydään puukon kanssa, onhan se raakaa ja julmaa. Jo pelkästään siksi asiaa voidaan harkita murhan yrityksenä, sanoo KRP:n  rikoskomisario Ari Soronen MTV Uutisille. 

Poika pääsi sairaalasta

Lämsän epäillään puukottaneen poikaa useita kertoja takaapäin.

– Tuolle alueelle tulevat puukon ja teräaseen iskut ovat aina hengenvaarallisia. Saamani käsityksen mukaan uhri voi päivä päivältä paremmin, toteaa rikoskomisario Ari Soronen. 

Maanantaina iltapäivällä tuli tieto, että poika on päässyt sairaalasta. Toisen lapsen, 14-vuotiaan pojan, puukottamisessa epäilty tekijä oli Sorosen mukaan "hyvin lähellä".

– Vartijan ja sivullisten rohkean toiminnan ansiosta teräase saatiin pois.

Poikien lisäksi paikalla oli tyttö, mutta häneen ei poliisin mukaan kohdistunut väkivaltaa. 

Lue myös:

    Uusimmat