KRP:ltä lisätietoa 30-vuotiaan miehen vangitsemisesta: Suunnitteli ihmisjoukkoon kohdistunutta väkivallantekoa – "Etsi internetistä sielunkumppania"

Helsingin käräjäoikeuden tänään vangitsema 30-vuotias mies suunnitteli ihmisjoukkoon kohdistunutta väkivallantekoa, kertoo rikoskomisario Olli Töyräs MTV Uutisille.

– Hänen ajatuksensa ja tavoitteensa tämän hetken tiedon ja meidän epäilyn mukaan on, että hän oli sillä matkalla, Töyräs kertoo.

Poliisi tiedotti tänään, että mies on vangittu todennäköisin syin epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Kyse yksittäisestä toimijasta

Töyräksen mukaan KRP ei epäile miestä terrorismista tai ääriliiketoiminnasta.

– Meidän mukaan kyse on yksittäisestä suomalaisesta, noin 30-vuotiaasta miehestä. Meillä ei ole syytä epäillä, että olisi joku muu porukka odottamassa jotain.

Krp:n tutkijat pääsivät epäillyn jäljille omien tutkimustensa kautta.

– Henkilö on etsinyt internetmaailmasta sielunkumppania tai samalla tavalla ajattelevia.

Otetiin kiinni Helsingissä

Mies otettiin kiinni Helsingissä tällä viikolla. Asian tutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten Töyräs ei kommentoi mitään epäillyn mahdollisista suunnitelmista iskukohteesta tai tekotavasta.

– Häntä on kuulusteltu, ja meidän tekninen ja taktinen tutkinta jatkuu. Pyrimme kartoittamaan hänen elämänhistoriaansa tästä taaksepäin.

Lue myös:

    Uusimmat