KRP ja Helsingin poliisi palaveeraavat Nokian Renkaista loppuviikosta

Poliisi selvittelee parhaillaan, ylittyykö Nokian Renkaiden pörssikauppoihin liittyvissä kuvioissa tutkintakynnys.  

– Taustaselvittely on käynnissä, mutta vielä ei ole tehty päätöstä siitä, aloitetaanko asiassa muita toimenpiteitä, kertoi rikostarkastaja Markku Ranta-aho keskusrikospoliisista (KRP) tiistaina.  

Nokian toimitusjohtaja Ari Lehtoranta kommentoi Nokian rengaskohua MTV Uutisextrassa lauantaina.

 

– Emme ole vielä saaneet kaikkea taustamateriaalia. Katsotaan sen mukaan, miten vahvaa näyttöä sieltä nousee esille siitä, että tutkintakynnys ylittyisi.

Keskusteluita on jo käyty Finanssivalvonnan kanssa, ja myöhemmin tällä viikolla KRP palaveeraa Helsingin poliisin kanssa.  

MTV:n rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoo Kirsi Alm-Siiran haastattelussa, mitä kuluttajan pitäisi tehdä.

Alla Nokian renkaat, mitä pitäisi tehdä? 3:19

Ranta-aho arvioi, että ensi viikolla poliisilla lienee tilanteesta enemmän kerrottavaa.  

– Katsotaan, onko tässä semmoista tietoa, että meillä tutkintakynnys ylittyisi vai onko tämä semmoinen asia, jonka markkinavalvoja pystyisi hoitamaan.  

Helsingin Sanomat uutisoi viime perjantaina, että viranomaiset pohtivat tutkinnan aloittamista Nokian Renkaiden entisen ja nykyisen johdon optiokaupoista ja tiedottamisesta pörssimarkkinoilla.

Nokian Renkaista joukkokanne vireillä, yhtiön mukaan kanteelle ei ole perusteita.

Joukkokanne vireillä – Nokian Renkaat: Ei perusteita 1:50

Lue myös:

    Uusimmat