KRP Irakissa tapetuksi väitetyn miehen tapauksesta: "Kaikki ei täsmännyt" – Suomessa pidätettynä oleva tuskin jää tutkinnan ainoaksi epäillyksi

Tämä kaikki tiedetään surmatuksi väitetystä irakilaismiehestä – rikostoimittaja kertoo, miten KRP tutkii tapausta 6:42
Poliisi epäilee: Surmatuksi väitetty irakilaismies onkin elossa

Keskusrikospoliisin mukaan se otti Irakiin palautetun ja siellä tapetuksi väitetyn miehen tapauksen esiselvitykseen joitakin aikoja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n viimesyksyisen tuomion jälkeen.

– Poliisille ja KRP:lle alkoi tulla viitteitä, että EIT:n päätöksessä ja sen perusteluissa kaikki ei ollut niin kuin pitää. Tuli tunne, että tässä ei kaikki täsmää, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo sanoo MTV:lle.

KRP ilmoitti keskiviikkona aloittaneensa esitutkinnan asiassa. Epäillyt rikokset ovat törkeä petos ja törkeä väärennys. MTV:n tietojen mukaan pidätettynä on irakilaismiehen lähiomainen. Hänet otettiin kiinni Uudellamaalla. Miehen kohtalosta EIT:hen oli valittanut tämän tytär. Suomi joutui maksamaan ihmisoikeusloukkauksesta 20 000 euron korvaukset lähiomaiselle. EIT katsoi, etteivät Suomen viranomaiset olleet tehneet asianmukaisesti tulevaisuuden uhka-arviointia.

"Melko varmasti elossa"

Mies oli saanut vuoden 2017 loppupuolella Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen ja hän lähti noin kuukausi sen jälkeen palautuslennolla vapaaehtoisesti Irakiin. Pian palautuksen jälkeen hänen väitettiin saaneen sumansa Irakissa. Poliisi kuitenkin epäilee nyt, ettei miestä olekaan surmattu.

– Olemme melko varmoja tästä, Aarnisalo sanoo.

Epäilyt tarkentuivat esiselvityksessä, ja lopulta tuli myös varmuus siitä, että esitutkintakynnys asiassa ylittyi. EIT:n päätöksen perusteena oli ollut asiakirjoja, kuten miehen kuolintodistus. Nämä KRP sai haltuunsa ja lisäksi tietoa tuli oikeusapupyynnön kautta Irakista.

– Saatujen tietojen mukaan tuomioistuimessa esitetyt asiakirjat väitetystä kuolemasta ovat olleet väärennettyjä, Aarniosalo sanoo.

Epäillyt rikokset ovat tässä vaiheessa törkeä petos ja törkeä väärennys. 

– Tässä on aiheutettu erityisen tuntuvaa vahinkoa, Aarnisalo toteaa.

"Suunnitelmallista toimintaa, ei yhdessä yössä keksitty tarina"

KRP:n mukaan rikollinen toiminta on ollut myös suunnitelmallista.

– Näin voisi ajatella. Asiakirjoja on esitetty EIT:ssä niin paljon, että tuskin tämä ihan yhdessä yössä keksitty tarina on.

KRP:n on vaadittava pidätetyn mahdollista vangitsemista viimeistään perjantaina puoleenpäivään mennessä. Epäillyn kuulustelut jatkuvat tänään.

– Meillä on selvä näkemys siitä, ettei tämä yhteen epäiltyyn jää. Meillä on ihan konkreettista näyttöä olemassa rikosepäilyjen tueksi, Aarnisalo sanoo MTV:lle.

Sitä Aarnisalo ei kerro, onko miehestä viime ajoilta esimerkiksi näköhavaintoja, sormenjälkiä tai muuta sellaista asiakirjanäytön tueksi.

Lue myös:

    Uusimmat