Perjantai-illan dramaattinen jalkapallon EM-puolivälieräottelu Kroatian ja Turkin välillä nostatti tunteet pintaan. Joukkueiden kannattajat mellakoivat yön aikana ottelukaupunki Wienissä sekä stadionin lähistöllä että esikaupunkialueilla.
Enrst Happel -stadionin lähistöllä poliisilla ja turvamiehillä riitti töitä sen jälkeen, kun ottelu oli päättynyt Turkin voittoon rangaistuspotkukilpailussa. Vakavilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin. Myös kaupungin keskustassa sijaitsevalla fanialueelta jouduttiin viemään hoitoon loukkaantuneita kroatialaiskannattajia.
Yhteenottoja nähtiin myös Wienin lähiössä, jossa asuu paljon turkkilais- ja kroatialaistaustaista väestöä. Uutistoimisto AFP:n mukaan sadat pettyneet kroaattifanit heittelivät pulloilla ja kivillä juhlivia turkkilaiskannattajia. Poliisi joutui sulkemaan kadun, minkä jälkeen kroatialaiset purkivat pettymystään virkavaltaa vastaan.
Kaikkiaan Wienissä pidätettiin 12 ihmistä levottomuuksien tiimoilta. Virkavallan mukaan ilta sujui kuitenkin rauhallisesti, kun otetaan huomioon, että kaupungissa oli noin 50 000 kummankin joukkueen kannattajaa.
Bosnia-Hertsegovinassa sijaitsevassa Mostarin kaupungissa edes 1000 poliisin läsnäolo ei estänyt mellakoita kroaatti- ja muslimiväestön välillä. Poliisi yritti rauhoittaa faneja kyynelkaasulla. Kaupungin kaduilla kuului myös laukauksia.
- Kymmeniä ihmisiä vietiin sairaalaan, mukaan lukien neljä poliisia joista yhden vammat ovat vakavia, paikallinen lääkäri kertoi Reuters-uutistoimistolle.
(MTV3-Reuters-AFP)