Kritisoidulle Lionel Messille yllättävä tukija – Yhdysvaltojen entiseltä presidentiltä puolustuspuhe: "Ihmisten täytyy ymmärtää, että yksin on vaikeaa saavuttaa menestystä"

Jalkapallon supertähti Lionel Messi on saanut paljon kritiikkiä kotimaassaan Argentiinassa. Nyt Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama on asettunut puolustamaan Messiä. 

Messi on voittanut Barcelonan paidassa kaiken mahdollisen, mutta maajoukkueessa menestys on ollut todella laihaa. Hän on jäänyt hävinnyt kolme Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen finaalia sekä yhden MM-finaalin. Viime MM-kilpailuissa Argentiina putosi jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

– Monet ovat kritisoineet minua. Jopa kuusivuotias poikani kysyi minulta, että miksi Argentiinassa on sellaista vihaa minua kohtaan. Vastasin, että se koskee vain pientä osaa ihmisistä, Messi kertoi aiemmin argentiinalaisessa 94,7 Club Octubre radio-ohjelmassa.

Obama oli mukana konferenssissa Kolumbian Bogotassa, jossa hän otti kantaa Messin suorituksiin.

– Argentiinalla on Messin mahtavuudesta huolimatta ollut vaikeaa voittaa MM-kultaa. Minun ohjeeni on se, että nuorten ihmisten täytyy ymmärtää se, että todella harva pystyy saavuttamaan menestystä yksin, Obama sanoi Goalin mukaan.

Argentiinan maajoukkue valmistautuu paraikaa Etelä-Amerikan mestaruuskilpailuihin, jotka alkavat 7. kesäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat