Krista Siegfriedsiltä uusi aluevaltaus muodin saralla: "Olen aina halunnut tehdä tämän"

Laulajatähti Krista Siegfrids suunnitteli oman vaatemalliston.

Laulajana ja tv-tähtenä tunnettu ilopilleri Krista Siegfrids laajentaa osaamistaan.

Tuleva Suomen Got Talent -ohjelman tuomari on suunnittelut ensimmäisen vaatemallistonsa. Nainen suunnitteli oman kymmenen vaatteen juhlavaatemalliston Pre-O-Porter-muotitalolle, jonne muun muassa myös suunnittelija Mert Otsamo on suunnitellut asuja.

Monipuolisesti uraansa toteuttava laulaja kertoo unelmoineensa tästä projektista pitkään.

– Olen aina halunnut tehdä tämän. Olen niin kauan suunnitellut asuja, että oli kiva tehdä juhlamallisto. Tiesin tarkkaan mitä halusin sinne, Siegfrids kertoo.

Tähti kertoo käyttäneensä vuosien aikana lukuisia paljettimekkoja, joten halusi tehdä pukuja, joita voi itse käyttää myös keikoilla.

– Tiesin tarkkaan mitä halusin sinne. Juhlavaa, flirttiä ja seksikästä.

Joulun ja uudenvuoden juhlia rakastava tähti aikoo juhlistaa tärkeää juhlapyhää perheensä parissa.

– Joulukuu on minun lempikuukauteni. Olen joulun Kaskisissa perheen kanssa. Uutenavuotena teen laulukeikan Dubaissa luksushotellissa.

Lue myös:

    Uusimmat