Krista Siegfrids MTV Uutisille iloisesta raskausuutisestaan: "Vauva syntyy jo syksyllä"

Krista Siegfrids pääsee tuomaroimaan Talent-finaalia karanteenin jälkeen – tähti kertoo kevään kuulumisensa MTV:n haastattelussa 8:43
Krista Siegfrids kertoi kuulumisiaan MTV Uutisille huhtikuussa.

Talent-tuomari ja laulaja Krista Siegfrids kertoo MTV Uutisille, että hänen esikoisensa laskettuaika on syksyllä. 

Talent-tuomari ja laulaja Krista Siegfrids kertoi keskiviikkona iloisen raskausuutisen Instagram-tilillään. 34-vuotias Siegfrids odottaa esikoistaan amsterdamilaisen miesystävänsä, Rutgerin, 37, kanssa. 

– Tämä on aivan mahtavaa ja olemme molemmat todella onnellisia, Siegfrids kertoi MTV Uutisille.

Siegfridsin ja hänen miesystävänsä suhde on edennyt salamavauhtia. Pariskunta tutustui toisiinsa ystävien kautta. Suhde tuli koko kansan tietoisuuteen vuoden alussa. 

– Olemme molemmat sellaisia, että sitten kun sen tietää, niin sen tietää. Kaikki muut voivat hämmästellä, mutta meistä tämä tuntuu oikealta ja hyvältä. Tämä oli ihan suunniteltu juttu. Olemme todella onnekkaita, että tämä kävi näin nopeasti, Siegfrids kertoo.  

Pariskunta aikoo perustaa perheen Amsterdamiin, mutta tulevat matkustamaan paljon myös Suomeen. 

– Tämä baby on made in Helsinki, mutta born in Amsterdam. Me molemmat kuitenkin matkustellaan paljon, joten tästä vauvasta tulee kyllä kansainvälinen tyyppi. 

Vauvan laskettuaika on Siegfridsin mukaan syksyllä. 

– Vauva syntyy jo syksyllä. Olen saanut aika hyvin piilotettua tämän raskauden tähän asti. Korona-aikana en ole tavannut niin paljon ihmisiä, joten se on ollut helpompaa. 

Vauvan sukupuoli on yhä mysteeri vanhemmille ja saattaa olla, että se myös jää sellaiseksi syntymään asti. 

Siegfrids nähdään Talent Suomen tuomarina myös seuraavalla kaudella. 

– Olen tästä todella innoissani, koska meillä on nyt viides tuomari mukana mahassani, kun kuvaamme alkusyksystä Talentin esikarsintoja. Sitten kun livet alkavat keväällä, niin olen aivan back in business taas. Tämä oli todella hyvin ajoitettu siis, Siegfrids kertoo.

Laulaja kertoo, että pieni tulokas pääsee mahdollisesti keväällä backstagelle mukaan seuraamaan Talentin live-lähetyksiä.

Siegfrids muutti hollantilaismiehensä luokse asumaan alkuvuodesta. Kihlautuminen saa kuitenkin Siegfridsin mukaan vielä odotella. 

– Otetaan yksi asia kerrallaan, hän naurahtaa.

Raskausajan Siegfrids on käynyt tarkistuksissa niin Amsterdamissa kuin Suomessakin. 

– Raskausaika on mennyt hyvin. Minulla oli aluksi vähän pahoinvointia ja olin väsynyt, mutta nyt olen voinut todella hyvin. Olen pystynyt vielä treenaamaan ja pitämään kunnostani huolta. 

Lue myös:

    Uusimmat