Aloitin päiväni Ateenassa tänään lukemalla saksalaisesta talouslehdestä, että Kreikka haluaa saada osansa ounastelluista Euroopan keskuspankin markkinoille tykittämistä miljardeista. Maan valtiovarainministeri Gikas Hardouvelis korosti, että juuri Kreikka kärsii kaikkein pahiten deflaaatiosta ja siksi EKP:n miljardeja tarvitaan ennen muuta Kreikassa.
Jäin miettimään, että näinköhän. Deflaatiollahan tarkoitetaan sitä ikävää tilannetta, jossa hinnat laskevat eikä talous kasva. Koska kuluttajat odottavat hintojen laskevan edelleen, eivätkä siksi osta mitään, syntyy ongelmallinen kiihtyvä syöksykierre.
Kreikassa tilanne on monilta osin yllätten toisin. Kreikan talous kasvaa tällä hetkellä nopeammin kuin muiden euromaiden. Näin ainakin väitetään.
Hinnat kyllä laskevat yli kahden prosentin vauhtia, mutta periaatteessa juuri näin pitäisi myös tapahtua. Helleenien ongelma on yhä vain huono kilpailukyky. Se paranee palkkoja ja hintoja laskemalla. Ei millään muulla.
Eli: Kreikka ei suoranaisesti enää ole deflaatiomaa, koska talous kasvaa laskevista hinnoista huolimatta. Ja laskevien hintojen pitäisi olla kreikkalaisille siunaus. Valtiovarainministeri Hardouvelisin itku on siis juuri niin uskottavaa kuin kreikkalaisten poliitikkojen hölinä ylipäätään.
Asetelma vaikutti entistäkin sekavammalta, kun ryntäsin aamiaisen jälkeen ateenalaiselle torille kuulostelemaan, mitä mieltä paikalliset ovat ruuan hinnasta. Virallisesti hinnat ovat laskeneet. Torilta vihanneksia hakevat ateenalaiset muistuttivat kuitenkin, että eivät tarpeeksi suhteessa palkkojen ja eläkkeiden leikkauksiin.
Tilastot vahvistavat toriväen näkemyksiä. Kreikan markettihinnat ovat suolaisia, kun ottaa huomioon, että moni paremmin pärjääväkin joutuu nyt tyytymään kymmeniä prosentteja pienempään palkkaan. Joka neljäs työikäinen kreikkalainen on menettänyt palkkansa kokonaan.