Kouvolalaisesta tuli miljonääri kesken hampaiden pesun – tuoreet lottovoittajat ovat jättäneet samppanjat toistaiseksi kaupan hyllyille: "Ihmisethän huomaavat, että tässä äijä juhlii jotain isompaa"

Kymmenen uutta miljonääriä Kouvolaan – kysymme nyt kaupunginjohtajalta, osuiko voitto omalle kohdalle 3:37
Video: Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka kommentoi tuoretta lottovoittoa MTV Uutiset Livelle

Viikonlopun lottokierros muutti hetkessä kymmenen suomalaisen elämän. 10 miljoonan euron täysosuma pelattiin porukkapelinä kouvolalaisella R-kioskilla.

10 miljoonan euron täysosuma teki kymmenestä suomalaisesta miljonäärejä. Veikkaus on tavoittanut tähän mennessä kolme tunnistautuneena pelannutta henkilöä.

Voittajat ovat suhtautuneet onnekkaisiin voittoriveihinsä hämmästyneinä, kertoo kolmikkoa haastatellut Veikkaus.

 – No nythän se lottokone sitten löysi meidän numeromme, yksi voittajista iloitsee Veikkauksen tiedotteen mukaan.

Suotuisa kymmenen osuuden porukkapeli pelattiin kouvolalaisella R-kioskilla.

"Jotain erikoista on tapahtunut"

Tieto miljoonavoitosta saavutti pelaajat erilaisissa tilanteessa. Eräs voittajista keskittyi hampaiden pesemiseen kesken lauantaisen lottoarvonnan.

– Vaimoni oli olohuoneessa ja yhtäkkiä sieltä kuului hänen äänensä, joka kiinnitti huomioni. Tajusin heti, että jotain erikoista on tapahtunut. No sittenhän se selvisi – lottoriviin oli osunut seitsemän oikein.

Kaikkia voittajia tieto ei yllättänyt samalla tavalla.

– Katsoin lottoarvonnan televisiosta normaaliin tapaan ja otin numerot ylös. Sitten katsottiin lappua – ja kyllähän minä osaan laskea… heti huomasin, että siinä on seitsemän oikein. Ei siinä sen kummempia.

Pelitaktiikka on pysynyt samana

Eräs tuoreista miljonääreistä kertoo pelanneensa samoilla numeroilla jo 25 vuoden ajan.

– Samalla porukalla ei ole koko tätä aikaa pelattu, emmekä kaikki tunne edes toisiamme, pelaaja kuvailee.

Vaikka lauantain lottolähetyksestä on vasta pari päivää, pelaajat ovat ehtineet jo tottua ajatukseen voittorahoista.

Voittoa on juhlittu toistaiseksi kuitenkin hyvin maltillisesti. Koronavirustilanteen vuoksi perinteisiä Veikkauksen voittajakahveja ei voida voittajille tarjota.

– Kauppareissun yhteydessä olin lähellä jo ostaa muutaman pullon samppanjaa, mutta päätin olla ostamatta, kun tajusin, että nythän ihmiset huomaavat, että tässä äijä juhlii jotain isompaa.

Voiton jakaminen ei harmita

Tavoitetuista voittajista kaksi kertoo jo suunnitelleensa, mihin voittorahat käytetään. Rahasummaa aiotaan hyödyntää esimerkiksi kodin remonttien suunnitteluissa ja läheisten tukemisessa.

– Ei tässä uutta autoa tarvitse ostaa, ihan hyvä on nykyinenkin auto, yksi voittajista muistuttaa.

Eräällä voittajalla auton vaihtaminen taas on on jo suunnitelmissa.

– Mutta mitään älyttömyyksiä ei ryhdytä tekemään, hän tarkentaa Veikkauksen haastattelussa.

Se, että voitto jakautuu kymmenen pelaajan kesken, ei tuoreita miljonäärejä harmita.

– Kyllähän kaikki sen meistä voittajista tietävät, että kymmenesosan ovat ostaneet. Se on reilu peli, ja kaikki ansaitsevat voittonsa!

Lue myös:

    Uusimmat