Tuoreet lottomiljonäärit kävivät jo aamutuimaan voittokioskilla hämmästelemässä tapahtunutta – "Yksi oli juuri pohtinut lopettavansa porukassa"

Kymmenen uutta miljonääriä Kouvolaan – kysymme nyt kaupunginjohtajalta, osuiko voitto omalle kohdalle 3:37
Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka kommentoi tuoretta lottovoittoa MTV Uutiset Livelle

Loton tämän vuoden toiseksi suurin potti osui kymmenen hengen porukalle ja se oli pelattu R-kioskilla Kouvolan Kaunisnurmen alueella. R-kioskin myymäläpäällikkö kertoo MTV Uutisille, että yksi voittajista oli juuri pohtinut osuudestaan luopumista, mutta onnekkaasti päätynyt kuitenkin jatkamaan porukassa.

Eilen pelatulla lottokierroksella löytyi yksi 10 miljoonan euron arvoinen täysosuma, jonka oli pelannut kymmenen hengen porukka kouvolalaisella R-kioskilla Varuskuntakatu 15:ssä.

R-kioskin myymäläpäällikkö Anne Ritala kertoo MTV Uutisille, että osa voittajista on jo käynyt kyselemässä kioskilta, miten nyt kuuluisi toimia.

– Tokikin he olivat yllättyneitä voitosta, Ritala kertoo.

– Yksi sanoi juuri ajatelleensa, että jatkaisiko vielä lottoporukassa vai luopuisiko osuudestaan, ja oli päätynyt siihen, että jatkaa. Hienoa hänelle, että jatkoi.

Voittajista kolme oli käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia ja he saavat voittonsa kolmen viikon karenssiajan kuluttua pankkitileilleen, kunhan ovat käyneet todentamassa henkilöllisyytensä Veikkauksen verkkopalvelussa tai missä tahansa Pelaamossa, Feel Vegasissa tai Casino Helsingissä.

Muiden voittajien on lunastettava voittonsa Veikkauksen pääkonttorilta, Helsingin Pohjois-Haagasta.

Ritalan mukaan kymmenen hengen porukka oli valmisporukka eli myyntipaikka, tässä tapauksessa R-kioski, pyörittää sitä täysin lottoamista varten. Porukan kaikki jäsenet eivät siis tunne toisiaan.

– Mutta tietysti, kun olemme tällainen lähiökioski, niin toki osa tuntee toisensa.

Loton kierroksella 34/2020 löytynyt täysosuma on arvoltaan vuoden toiseksi suurin.

Lue myös:

    Uusimmat