Kouvola hyödynsi Sotkamon haparoinnit – "11 juoksusta annettiin 7 omilla virheillä"

Kouvolan Pallonlyöjät otti ensimmäisen kiinnityksen miesten Superpesiksen mestaruuteen kaatamalla Sotkamon Jymyn 1–0 (1–4, 7–7). Ottelussa herkuteltiin 19 juoksulla, mikä on finaaliotteluun paljon.

–  Kouvolan 11 juoksusta annettiin 7 omilla virheillä. Nyt finaalijännitys on pelattu pois ja huomenna on toinen taistelu, manasi Sotkamon pelinjohtaja Jani Komulainen.

–  Kokonaisuutena ei oltu sillä tasolla tänään kuin mitä oltaisiin vaadittu.

Seuraava finaaliottelu pelataan heti sunnuntaina Kouvolan kotikentällä.

–  Vastakkain on kaksi hyvää joukkuetta, mutta kun teemme omia juttujamme niin hyvä tulee, totesi Kouvolan pelinjohtaja Iiro Haimi luottavaisena. 

Kouvola rakensi 21 kolmostilannetta ja Sotkamo 19.

Kokenut jokeri Jere Dahlström oli Kouvolan syömähammas Sotkamon Hiukassa. Hän löi kaikkiaan viisi juoksua.

–  Peli pyöri tänään niin, että paikat tulivat minulle ja niistä pitää sitten onnistua.

Kouvolan ykköspalkittu Dahlstöm sanoi kaivanneensa finaalihuumaa. Nelinkertainen lyöjäkuningas voitti kultaa Vimpelin Vedon riveissä.

Sotkamossa ykköspelaajan tittelin saanut Kalle Kuosmanen löi finaalissa ensimmäisen kunnarinsa superpesistasolla. Kolmosluukusta maisemaan karannut pallo ohitti Kouvolan kolmosvahdin Toni Kohosen, joka pelasi vanhalla kotistadionillaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Kouvola ratkaisi avausjakson vieraille viimeisellä sisävuorollaan. Jere Dahlstöm jujutti samalla lyöntivuorollaan kaksi juoksua, ensimmåisen näpyllä etukentälle, toisen varmalla välilyönnillä. Hän toisti kahden juoksun tempun myös toisella jaksolla.

Sotkamon ainokainen avausjaksolla tuli harhaheitolla. Ensimmäisen lyödyn juoksun Sotkamo sai vasta toisen jakson alussa, kun jokeri Roope Korhonen upotti kumuran Kouvolan ulkokenttään.

Toista jaksoa Sotkamo johti virkeän alun jälkeen, mutta jo 5–0, mutta Kouvola kiri viimeisellä sisävuorollaan tasoihin 7–7. Tasoitusjuoksun löi Juho Hacklin takakentän läpäisseellä kunnarilla. Myös Tommi Mäentausta upotti pallon koppareiden väliin ja löi kunnarin.

Runkosarjan aikana joukkueet eivät kohdanneet toisiaan kertaakaan.

Kirittäret voiton päässä mestaruudesta

Jyväskylän Kirittäret on voiton päässä kolmannesta peräkkäisestä naisten Superpesiksen mestaruudesta, sillä joukkue kukisti lauantaina toisessa loppuottelussa Manse PP:n toisen kerran peräkkäin supervuorossa 2–1 (6–1, 2–3, 1–0).

Manse PP jäi perjantain tavoin juoksuitta Supervuoron aloittaneella sisävuorollaan. Kapteeni Emma Sallinen löysi syyn.

–  Rentous katoaa pelistä. Mutta emme ole huolissamme, sunnuntaina voitetaan. Ei Kirittärillä ole mitään henkistä yliotetta meistä, tämäkin peli olisi voinut kääntyä miten päin vain, Sallinen sanoi. 

Voittojuoksun löi tasoittavalla nyt Siri Eskola, perjantaina Ella Korpela.

Manse PP on edellisen kerran voittanut Kirittäret elokuussa 2017. Sen jälkeen Kirittäret on voittanut Manse PP:n 12 kertaa peräkkäin.

–  Yksi Mansen pelaaja sanoi kerran, ettei Manse pysty meitä voittamaan. Tottahan se on. Meillä oli vahva usko taas ennen supervuoroa, sanoi avausjakson kunnarillaan ratkaissut Eeva Mäki-Maukola.

Kunnari oli Joensuusta lähtöisin olevan Mäki-Maukolan uran ensimmäinen pudotuspeleissä. Ennen ottelua hän oli myös pohjoiskarjalaisen Mari Mantsisen kanssa ainoa Kirittärien pelaaja, jolla oli juoksutili avaamatta syksyn pudotuspeleissä.

–  Sallisen sisarukset sekä me kaksi ollaan pelattu yhdessä jo C-tytöissä Susirajan joukkueessa, Mäki-Maukola sanoi.

Kirittärien pelinjohtaja Jussi "Nalle" Viljanen myönsi pelien olevan tiukkoja ja hetkessä pitää elää, mutta arvioi silti historiankin merkitystä.

–  Mansella on useita pelaajia, jotka ovat aina hävinneet meille. Se voi näkyä heidän suorituksissa. Mutta oma tekeminen ratkaisee ja oli paljon hyviä lyöntejä tänään, Viljanen sanoi.

Jos mukaan lasketaan ennen Manse PP:n perustamista Superpesiksessä pelannut Mansen Räpsä, niin 30 ottelusta vuosina 2013–2020 Kirittärillä on 28 voittoa. Manse PP:tä vastaan saldo on 16–1 vuosina 2016–2020.

Lue myös:

    Uusimmat