Koulussa riehunut leopardi jälleen karkuteillä – pusertautui ulos häkistään

Miehet ajamassa petokissaa koulualueelta – leopardi iski kiinni 1:16

Intiassa aiemmin tässä kuussa useaa ihmistä haavoittanut leopardi on karannut eläintarhasta. Viranomaiset ovat käynnnistäneet etsinnät leopradin kiinniottamiseksi.

Laiha kissaeläin oli päässyt ilmeisesti karkuun pusertautumalla häkkinsä kaltereiden välistä Bannerghattan eläintarhassa Bangaloressa eilen.

– Noin 50 viranomaista kuuteen joukkoon jaettuna on ollut etsimässä leopardia eläintarhassa ja sen ympäristössä. Sitä on yritetty jäljittää seuraamalla sen tassunjälkiä, villieläimistä vastaava johtaja Ravi Ralph kommentoi.

Eläintarhassa ei ole valvontakameroita. Viranomaiset pelkäävät, että eläin on onnistunut livahtamaan läheiseen kansallispuistoon,

– Häkissä ollessaankin kissaeläin oli rauhaton ja vaikutti ärsyyntyneeltä. Toivomme saavamme sen pian kiinni puiston alueella, emme usko sen menneen liian kauas.

Aiemmin tässä kuussa leopardi nousi otsikoihin livahdettuaan Bangaloressa sijaitsevaan kouluun ja hyökkäiltyään siellä villieläinviranomaisten ja muiden liian lähelle tulleiden kimppuun.

Leopardi saatiin rauhoitettua ja otettua kiinni useita tunteja kestäneen urakan jälkeen.


Lue myös:

    Uusimmat