Koulusijainen avautuu MTV:lle kokemuksistaan: "Sijaiset tuntuvat olevan toisen luokan työntekijöitä"

Helsingin kaupungin peruskouluille sijaisuuksia tekevän opettajan mukaan kaupunki teettää sijaisuuksia ilman kunnollista perehdytystä ja kirjallisia työsopimuksia. Helsingin kaupungin perusopetusjohtaja Outi Salo vastaa kritiikkiin.

MTV Uutisten tapaama sijainen kertoo, ettei hän ole tehnyt kirjallisia työsopimuksia kouluilla tekemistään sijaisuuksista Helsingin kaupungin kanssa.

Sijainen laskee tehneensä peruskoulujen opettajasijaisuuksia sivutyönään kolmisen vuotta Helsingin kaupungille ja muille pääkaupunkiseudun kunnille. Ennen opettajansijaisuuksia hän työskenteli lyhyen aikaa kouluavustajana.

– Sijaiset tuntuvat olevan toisen luokan työntekijöitä näissä kouluissa, sijainen sanoo.

Koulujen sijaisuuksista sovitaan hänen mukaansa Whatsappin sijaisryhmissä, joissa nopeimmin ilmoittautunut sijainen saa tehtävän. Tämä ei ole MTV Uutisten tietojen mukaan harvinainen käytäntö.

Sijaisen mukaan kirjallinen työsopimus on tärkeä, jotta sopimusehdot ovat puolin ja toisin selvät.

– Jos koulupäivän aikana sattuu esimerkiksi väkivaltatapauksia tai riitatilanteita oppilaiden kesken, ei ole annettu työnantajan numeroa, johon soittaa, hän kertoo.

Hän toteaa joutuneensa etsimään rehtoreiden yhteystietoja Googlesta.

Sijainen kertoo kokemuksistaan nimettömästi, sillä hän pelkää työmahdollisuuksiensa heikentyvän, jos puhuisi sijaisopettajakäytännöistä omalla nimellään. 

Sijaisen henkilöllisyys on MTV Uutisten tiedossa, ja toimitus on nähnyt sijaisen palkkalaskelmia.

Helsingin peruskoulujen sijaisopettajakäytännöt nousivat keskustelunaiheeksi MTV Uutisten tehtyä selvityksen aiheesta. Selvityksen voi lukea alla olevasta linkistä.

Huoli henkilötietojen käsittelystä

MTV Uutisten tapaama sijainen arvostelee helsinkiläiskoulujen tapaa käsitellä henkilötietoja.

Työvuorojen jälkeen hän kertoo täyttävänsä sijaisuuskaavakkeen, jonka perusteella palkka maksetaan.

– Ne kuuluu jättää koulusihteerin avohyllyyn opettajainhuoneessa, jossa pyörii kymmeniä ihmisiä päivän aikana, sijainen väittää.

Sijaisen mukaan henkilötietoja sisältävä lomake on kadonnut useassa eri koulussa. Hän on huolestunut siitä, mihin hänen henkilötietonsa ovat päätyneet.

Lomakkeiden kadottua myös palkan maksaminen on hänen mukaansa viivästynyt.

"Työsopimus edellytys palkan maksamiselle"

Helsingin kaupungin perusopetusjohtaja Outi Salon mukaan palkanmaksua varten kaikille sijaisopettajille tehdään työsopimus kirjallisesti palkanmaksujärjestelmässä. Tämä on hänen mukaansa edellytys palkan maksamiselle. 

Salon mukaan myös sijaisopettajat ovat virkasuhteisia.

MTV Uutisten haastatteleman sijaisen mielestä on epäselvää, onko hän virkasuhteessa vai ei.

– Jos virkasuhteeseen palkataan, pitäisi lain mukaan tehdä molemminpuolinen viranhoitomääräys. Sellaista ei ole koskaan tehty, sijainen sanoo.

Perusopetusjohtaja Salon mukaan työsopimukset tehdään sähköisesti palkanmaksujärjestelmään, ja tässä yhteydessä tehdään myös viranhoitomääräys.

– Siinä on varmasti yksilökohtaisia eroja, kuinka yksittäiselle henkilölle on osattu kertoa asiat tai onko hän muistanut kaiken, Salo sanoo.

Salon mukaan Helsingin kouluissa on käytössä perehdytyskansio, johon sijainen voi tutustua itse tarvittaessa.

– Ja osa siitä käydään tarpeen mukaan yhteisesti läpi. Sijaisen taustasta riippuu, kuinka paljon häntä pitää perehdyttää, hän sanoo.

Salo kertoo, että eräässä koulussa pidettiin kaikille sijaisille yhteinen infotilaisuus.

– Kouluittain löytyy hyviä malleja, joita pitää levittää muiden käyttöön.

Luokan eteen usein ilman pohjustusta

Sijainen kertoo saavansa vuoroihinsa satunnaisesti päiväkohtaiset ohjeet, joiden sisältö voi olla yksityiskohtainenkin. 

Usein ohjeita ei kuitenkaan ole, ja se vaikuttaa hänen mukaansa väistämättä sijaistamisen laatuun.

– Ainoastaan annetaan ohje sijaistamiseen Whatsappilla tai sähköpostilla siitä, mihin luokkaan pitää mennä, sijainen kertoo MTV Uutisille.

Sijaiset eivät pääse hänen mukaansa käsiksi Wilmaan tai arkaluontoisiin oppilastietoihin. Yleensä luokassa ei ole hänen mukaansa edes oppilaslistaa.

– Hyvin harvoin tulee sellainen lista, jolla pitää raportoida vakituiselle opettajalle, ketkä olivat poissa. Jos listaa ei toimiteta, ei voida tietää, kuinka monen oppilaan tulisi olla paikalla, hän sanoo.

Perusopetusjohtaja Salo ei ota kantaa yksittäisen sijaisen kokemukseen, mutta hänen mukaansa sijaisille annetaan oppilaslista, jotta poissaoloja voidaan seurata.

– Kouluilla on sovittu sijaiselle annettavat asiat ja hänelle annettavan perehdytyksen sisältö, Salo sanoo.

Tilanteissa, joissa opettajia on paljon poissa, oppilaslista voi jäädä Salon mukaan inhimillisistä syistä välittämättä.

– Silloin sijaisen kannattaa pyytää sitä, Salo jatkaa.

Salo myös toteaa, että sijaiset saavat tarvittaessa tukea koulun vakituiselta henkilökunnalta.

"Sijaisen tehtävä on olla lähinnä paikalla"

Sijainen kuvailee auktoriteettiaan luokissa olemattomaksi.

– Jos sijainen ottaa niin sanotusti luokan hallintaansa, häntä rangaistaan siten, ettei hän ole enää tervetullut sijaiseksi, sijainen väittää.

Hänen mukaansa oppilaiden käyttäytymisnormit vaihtelevat kouluittain.

– Helsingissä on kouluja, joissa ei ole minkäänlaista kurinpitovaatimusta. Sijaisen tehtävä on lähinnä olla paikalla valvomassa, sijainen sanoo.

Sijainen arvelee, että pula sijaisista johtuu haastavista työoloista.

– Jos sijaisia kohdeltaisiin ammattimaisesti, kuten muita opettajia, olisi sijaisiksi tulijoita varmasti enemmän, hän jatkaa.

Helsingin perusopetusjohtaja Salo oli kuultavana kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina sijaiskokonaisuuteen liittyen. Kaupunki järjestää torstaina kouluilleen Teams-kokouksen, jossa sijaiskäytäntöjä käydään läpi.

Salo toteaa, että Helsingin kaupungin sijaistilanne on tällä hetkellä hyvä ja että suurimmassa osassa kouluja käytetään lähtökohtaisesti tuttuja sijaisia, jotka koulu tuntee.

Tekaistulla hakemuksella kymmenille sijaisopettajalistoille

MTV Uutiset pääsi tekaistulla henkilöllisyydellä 35 peruskoulun sijaisopettajalistalle.

Sähköpostihakemuksessa ei ollut ansioluetteloa, suosittelijoita tai hakijan kuvaa. Tekaistulla hakijalla ei myöskään ollut opetuskokemusta.

Tekaistu henkilö lisättiin sijaisopettajalistoille ilman soittamista, tapaamista, tai esimerkiksi yksittäisiä kysymyksiä laajempaa sähköpostihaastattelua.

Sijaisopettajalistoista, joihin tekaistu henkilö pääsi, yli puolet toimivat Whatsapp-ryhmien kautta. Whatsapp-sijaisryhmien jäsenmäärät vaihtelivat reilusta paristakymmenestä lähes 300 henkilön ryhmiin.

Koulujen sijaisopettajalistoille otetuille henkilöille annettiin tietoja, ohjeita ja neuvoja, joita voi kuvailla kokonaisuudessaan hajanaisiksi ja vaihteleviksi.

Kaksi koulua lähetti koulujen pohjapiirrokset, joista selvisi muun muassa se, missä huoneissa kukin kouluryhmä on. 

Vain kolme koulua pyysi ottamaan mukaan rikosrekisteriotteen ennen ensimmäistä sijaisuutta.

MTV Uutisten selvitys tehtiin poikkeuksellisilla tiedonhankintamenetelmillä asian yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat