Koululaiset iloitsevat kesälaitumille pääsystä: "Aion nukkua pidempään ja lähteä pohjoisempaan"

0:51img
Julkaistu 02.06.2018 22:59
Toimittajan kuva

Joonas Lepistö

joonas.lepisto@mtv.fi

@LepistoJoonas

Koululaiset ovat päässeet kesälomille. MTV Uutiset kävi Helsingin Töölön ala-asteen kevätjuhlassa. Nelosluokkalaiset hehkuttivat sekä mennyttä kouluvuotta että tulevaa kesää.

Katso myös

Jani palkattiin töihin jo opiskeluaikana – hänen valitsemallaan alalla tekijöistä on pulaa: "Meiltä revitään hyvät opiskelijat käsistä"

– Aion nukkua pidempään ja lähteä pohjoisempaan. Lukuvuosi on ollut ihan kiva. Ei ole mitään valittamista, pohtii nelosluokkalainen Verneri Kanerva.

– Koulu on mennyt hyvin ja kouluvuosi on ollut kiva, koska meillä on kiva opettaja ja mukavat luokkakaverit, kertoo Sara Loikkanen.

– Aion mennä mökille kavereiden kanssa ja pitää hauskaa. Tulossa on myös futisturnauksia, sanoo Verna Eskola.

Retkiä ja pannukakkuja

– Vuosi on ollut hauska. Meillä on ollut tosi paljon retkiä. Tehtiin pannukakkuja. Olen ollut aika hyvä matematiikassa ja edistynyt aika paljon kaikessa, iloitsee Sohvi Urpela.

– Harrastuksissa koulun ulkopuolella on tullut tosi kivoja onnistumisia, jalkapallossa ja kaikissa muissa. Ja koulu on mennyt hyvin, riemuitsee Mikko Eerola.

Syksyllä kummihommia

Koululaisille on jäänyt lukuvuodesta mieleen erityisesti lukudiplomin suorittaminen ja juhlatanssiaiset. Ja syksyinen vastuu kiinnostelee jo.

– Odotan sitä, että saa oman koulukummin, Sohvi kertoo. 

Mutta miksi tästä kesästä tulee hyvä?

– Koska mä teen siitä hyvän, Verna vakuuttaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa