Ensin Annika* jätettiin leikeistä pois ja häntä nimiteltiin. Vuosien kiusaaminen sai Annikan tuntemaan, ettei hänestä voisi tulla koskaan mitään. Apua kiusaamisen jättämiin jälkiin sai vasta lukiossa, kun nuorisopsykiatri puuttui Annikan henkiseen vointiin.
Miksi aikuiset eivät puuttuneet koulukiusaamiseen, ihmettelee 19-vuotias Annika. Hän on kotoisin pieneltä paikkakunnalta Tampereen seudulta ja kärsinyt kiusaamisesta lähes kouluikänsä.
Koulukiusaamisella voi olla vakavia vaikutuksia nuoren hyvinvointiin. Tyypillisesti kiusaaminen on nimittelyä, uhkailua tai syrjintää. Se voi äityä myös fyysiseksi väkivallaksi.
"Kun he huomasivat, että pelkään, se vain paheni"
Annika oli vasta toisella luokalla, kun kiusaaminen alkoi. Ensin jätettiin leikeistä ulos ja koulukavereiden keskellä tuntui ulkopuoliselta.
– Omassa luokassa sai olla rauhassa. Keskityin enemmän kouluun, se helpotti. Siskoni on lievästi kehitysvammainen ja häntä kiusattiin siksi. Minua kiusattiin sen vuoksi myös, Annika avaa.
Annikaa kiusasivat etenkin häntä vanhemmat pojat.
– Tietenkin pienenä tyttönä isot pojat tuntuivat pelottavalta. Ja kun he huomasivat, että pelkään, se vain paheni.
Annika kokee, ettei koulussa puututtu kiusaamiseen tarpeeksi. Eniten hän sai tukea ystävästään, jota kiusattiin myös. He kestivät ikävät kokemukset yhdessä.
– Kun kerroin kiusaamisesta, minut ohjattiin vain juttelemaan terveydenhoitajan kanssa. Mitään muuta ei tehty.
Kiusaaminen teki avuttomaksi
Kiusaaminen sai Annikan tuntemaan olonsa avuttomaksi ja epävarmaksi. Annika suhtautui tulevaisuuteensa todella pessimistisesti.
– Tunsin häpeää enkä voinut kuvitella, että minusta tulisi koskaan mitään isoa.
Yläasteella kiusaamisella alkoi olla vaikutusta Annikan koulunkäyntiin.
– Kun sain tietää, että joudun samaan lähilukioon kiusaajieni kanssa, koulumotivaatio alkoi laskea huomattavasti ja todistuksen numerot tippuivat.
Vertaistukiryhmästä apua
Kotikiusaaminen oli kuitenkin koulukiusaamista pahempaa, Annika ajattelee. Annikan äitipuoli käytti häntä kohtaan henkistä väkivaltaa kotona.
– Joka päivä joku asia oli huonosti. Äitipuoli haukkui minua, lyttäsi ja sanoi, ettei minusta ole mihinkään.
Vaikka koulukiusaaminen loppui lukion ensimmäisellä luokalla, Annikan henkinen taakka kasvoi liian suureksi.
– Ekan vuoden loppupuolella en pystynyt enää käymään koulussa. Opon ja terveydenhoitajan kanssa juteltuani pääsin nuorisopsykiatrille. Siellä ongelmia lähdettiin purkamaan.
Annikaa auttoi etenkin kiusattujen vertaistukiryhmä. Hän piti vuoden taukoa koulusta ja siirtyi sitten toiseen lukioon. Nyt Annika voi huomattavasti paremmin.
– Aloitan ylioppilaskirjoitukset syksyllä. Haaveilen insinöörin tai rekkakuskin urasta ja haluan lähteä armeijaan.
– Itsetuntoni on parantunut todella paljon. Tapasin todella ihanan ystävän, joka on nostattanut sitä hurjasti!
"Älä luovuta"
Annika sanoo, että hän on pystynyt myös antamaan äitipuolelleen ja koulukiusaajille anteeksi.
– Olemme käyneet asiat läpi äitipuoleni kanssa. Jotkut edelliset kiusaajani ovat tulleet pyytämään minulta anteeksi, vaikka rehellisesti sanottuna heidän anteeksipyyntönsä tuntuvat ärsyttäviltä.
Mitä Annika sanoisi nyt heille, jotka kamppailevat koulukiusaamisen parissa?
– Älä missään nimessä luovuta. Minua auttoi se, että yritin etsiä pieniä positiivia asioita jokaisesta päivästä. Se voi olla todella pientäkin, kuten musiikki, hyvä sää tai joku kiva kommentti. Jokaisesta ihmisestä kannattaa pyrkiä löytämään jotain hyvää, olivat he kiusaajia tai ei.
* Annikan nimi on muutettu. Hän kertoi kokemuksistaan SuomiAreena-tilaisuudessa Porissa, jossa kiusaaminen oli yhtenä keskustelunaiheena.