Kotona vain pari yötä kesässä: Kylähullut Kulkurit rakentavat linja-autoista yllättävän tilavia liikkuvia koteja ja kiertävät maata: "Tässä on meidän makuuhuone ja pojille oma"
Linja-autoista matkailuautoja rakentaneita porukoita on Suomessa jo nelisensataa. Joku saattaa nukkua kotona vain kolme yötä kesässä.
On vasta iltapäivä, mutta Himangan Sautinkarille on jo asettunut parikymmentä linja-autoa. Ne näyttävät muuten aika tavallisilta linjureilta, mutta ikkunan teksti kertoo kaiken: "Kylähullut Kulkurit". Jonkinlainen ryhmä rämä – autot tosin näyttävät yllättävän uusilta. Busseja ihailee Sautinkarin Matkailuvaunuyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Paldanius.
– Meillä oli itsellä aikoinaan kahdeksankymmentäluvun alussa vastaavanlainen kulkupeli, toki vaatimattomampi, muistelee Paldanius.
Ajat ovat muuttuneet ja Kulkureiden kulkupelit parantuneet.
– Nämähän ovat niin hienoja että kateeksi käy. Lottovoittoa odotellessa! toteaa Paldanius.
Hän on innoissaan, että Kylähullut Kulkurit ovat parkkeeranneet Himangalle.
– Tosi mahtavaa! Hieno juttu tällaiselle pienelle paikalle, kiittelee Paldanius.
Elämä maistuu auton ympärillä
Porukka näyttää nauttivan elämästä. Bussien pihoilla on pöydät, tuolit ja grillit, lapset ajelevat pyörillä ja juoksevat uimaan. Aikuiset kuuntelevat musiikkia ja seurustelevat.
– Tämähän on elämäntapa, selventää liminkalainen pariskunta Sari ja Olavi Ohukainen.
– Viime kesänä olimme kolme yötä kotona, eli jatkuvasti menossa.
Voisi kuvitella, että työt rajoittavat liikkumista?
– Jonkin verran kyllä. Me liikumme lähinnä vaimon työn mukana paikkakunnalta toiselle, mutta kyllä työnteko onnistuu, kertoo Ohukainen.
Kylähullut Kulkurit on siis porukka, joka tykkää liikkua yhdessä. Pari kertaa vuodessa on virallisia tapaamisia, paljon useammin vapaamuotoisia miittejä.
– Liikutaan ympäri Suomea, välillä käydään Norjassa, kuvailee Ohukainen.
"Tämä on meidän shakkibussi"
Yhden bussin väritys näyttää hauskalta.
– Tämä on meidän shakkibussi, eli meidän neljäs bussi, kertoo nurmijärveläinen Eeva Ahervuo.
Perhe hurahti linja-autoiluun kymmenisen vuotta sitten kokeiltuaan ensin asuntoautoa. Siitä lähti rakentamisbuumi.
– Mies toteuttaa, minä suunnittelen. Suunnittelu on sitä, että näytän että tuonne tuota ja tänne tätä, kertoo Ahervuo.
Linja-auton ei arvaisi olevan näin tilava koti.
– Tässä on meidän oma makuuhuone ja pojille oma, esittelee Ahervuo sisätiloja.
On vähän haukattava henkeä. Vessassa on kaakeloinnit ja keittiö on kuin mikä tahansa keittiö.
– Tien päällä ollaan aina kun mahdollista, kaikki lomat ja viikonloput, kertoo Ahervuo.
Kun Kulkureita saattaa olla koolla sataviisikymmentäkin bussilastia kerralla, tarvitaan tietenkin sauna.
– Tässä on! Kelkkasauna, johon on nyt pantu renkaat kesäksi, että sitä pystyy vetämään mukana, esittelee ruukkilainen Reijo Lampi.
Pikkuinen sauna on ihmistä matalampi koppero, joka tuntuu mahdottoman pieneltä saunomista ajatellen. Sinne kuitenkin painuu näytiksi Reijon kaveri, joka ei ole aivan pieni mies.
– Tämä on kolmen hengen sauna! Kyllä sinne mahtuu! On siellä kuusikin ollut kerralla, väittää Lampi.
Kylähulluja yhdistää ainakin yksi seikka.
– Pitää olla tietynlainen huumorintaju ja vähän hullu. Kuka täysjärkinen nyt rupeaa tekemään vanhasta linja-autosta kesämökkiä, miettii Ahervuo.
Ehkä myös kulkurielämä viehättää?
– Kyllä, ehdottomasti!
Kylähullut Kulkurit on 1990-luvun lopulla syntynyt rekisteröimätön yhdistys Kokoaa yhteen linja-autoista matkailuauton rakentaneita Jäseninä noin 400 autokuntaa Autokunnan muodostaa yksinkulkeva kulkuri, kaveriporukka tai perhe Vuodessa kaksi virallista tapaamista Perustaja Rainer Willberg: "...täytyy olla vähän hullu, jos rupeaa rakentamaan itse vanhasta linja-autosta asuntoautoa" Lähde: Kylähullut Kulkurit |
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää