Kotkalaisvaltuutetun jakamasta kuvasta rikosilmoitus

Kaakkois-Suomen poliisi on tänä aamuna vastaanottanut rikosilmoituksen ja aloittaa esitutkinnan kotkalaisvaltuutetun jakamasta kuvasta.

Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta sanoo, että poliisi aloittaa esitutkinnan perussuomalaisten valtuutetun Mertsu Merivirran jakamasta kuvasta.

– Tässä tullaan kyseinen henkilö kuulemaan asian johdosta. Esitutkinnassa selvitetään täyttääkö kyseisen henkilön menettely sosiaalisessa mediassa kiihottaminen kansanryhmää vastaan rikosnimikkeen tai jonkun muun rikoslaissa mainitun tunnusmerkistön, sanoo Virtanen.

Virtasen mukaan esitutkinta valmistuu syksyn aikana ja etenee syyttäjälle.

– Syyttäjä tekee esitutkinnan perusteella syyteharkinnan ja päättää syytteen nostamisesta, sanoo Virtanen.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen sanoi eilen MTV:n uutisille, että kuva täyttää kiihottamisen kansanryhmää vastaan rikosnimikkeen ja että poliisin olisi aloitettava esitutkinta. Virtanen muistuttaa, että sosiaalisessa mediassa on käytettävä harkintaa kuvia levittäessä.

– Neuvoisin käyttämään harkintaa kun sosiaalisessa mediassa jotain julkaisee, että sillä voi olla myös seurauksia, sanoo Virtanen.

Juttua täsmennetty kello 15.20, haastateltavan titteliä korjattu.

Lue myös:

    Uusimmat