Kotka ammuttiin suoraan pesäänsä – "En ole koskaan nähnyt vastaavaa"

Metsähallituksen erätarkastaja Jani Suuan mukaan ammutun kotkan löytäminen pesästään on harvinaista.

Kyseinen naaraskotka oli löydetty viime viikon keskiviikkona, mutta aiheesta tiedotettiin vasta tänään Eviran julkistettua sen kuolinsyyn. Kotka oli surmattu suoraan pesäänsä kiväärillä ampumalla. Kaksikymmentä vuotta pesätarkastajana toiminut Jani Suua ei ole uransa aikana törmännyt vastaavaan.

– Kotkat kun pesivät tuolla 15–16 metrin korkeudessa niin erittäin harvinaista on, että sieltä pesästä löytyy ammuttu kotka. Osumakohta oli sellainen, ettei se ole osuman jälkeen mihinkään liikkunut. Ihan tarkoituksella oli sinne ammuttu, Suua kertoo.

Poliisi tutkii tapausta luonnonsuojelurikoksena.

Alueelta poistui kova riistanhoitaja

Kyseinen naaraskotka oli rengastustietojen mukaan 14-vuotias, mikä on Suuan mukaan keski-ikä kotkalle. Luonnossa kotkat voivat elää jopa yli kolmekymmentä vuotiaiksi. Kyseinen naaraskotka oli ehtinyt pesiä jo 10-vuoden ajan, sillä kotka aloittavat pesinnän noin 4–5 vuoden ikäisinä.

– Alueelta meni samalla kova riistanhoitaja, koska kotkan renkaista oli nähtävissä paljon ketunhampaan jälkiä. Kotkamamma oli selvästi aika monta kettua nujertanut vuosien saatossa. Ikävä homma, että tällainen riistanhoitaja putoaa muonavahvuudesta, Suua jatkaa.

Kotkavainot olivat ennen yleisempiä

Suuan mukaan on melko normaalia, että uroskotka jatkaa pesimistä vielä kumppaninsa kuoltuakin. Urokset uskovat usein pesinnän olevan vielä käynnissä, eivätkä Suuan mukaan ymmärrä samalla tavoin kuin ihmiset, että kumppani makaa pesän reunalla kuolleena.

– Silloin 20–25-vuotta sitten oli yleisempää tällaiset kotkavainot, mutta nykyään on saanut kyllä pesiä rauhassa. Todella harvinaisia tällaiset löydöt, Suua kertoo.

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat