Koti kiiltäväksi ginillä ja perunalla! Ota käyttöön vanhat, mutta tehokkaat siivousniksit

Vanhat siivousvinkit saattavat kuulostaa alkuun uskomattomilta, mutta niille kannattaa antaa mahdollisuus. Ne nimittäin todella toimivat! 

Vanhat siivousvinkit eivät ainoastaan tee kodistasi puhtaan kiiltävää, vaan ne myös valjastavat monet kaapin nurkkaan jääneet raaka-aineet hyötykäyttöön.

Kirjailija Tessa Cunningham päätti kokeilla näiden ikivanhojen puhdistustapojen toimivuutta ja yllättyi niiden tehosta. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä vanhoista, mutta erittäin tehokkaista puhdistusmenetelmistä.  

Peilit puhtaaksi ginillä

Jos haluat tehdä peileistäsi mahdollisimman kiiltäviä, suuntaa viinakaapille. Ginin ja veden seos on nimittäin yksi tehokkaimmista kiillotusmenetelmistä. Upota silkkiliina ginin ja veden seokseen ja pyyhi peilin pinta kevyesti. Ginin sisältämä alkoholi liuottaa rasvatahrat hetkessä.

Jos kaapeistasi ei löydy silkkistä liinaa, myös muut silkkiset kankaat käyvät hyvin. Muutamassa sekunnissa oikeanlaisen kankaan ja alkoholin yhdistelmä puhdistaa peileistä tahran kuin tahran jättämättä jälkeensä ikäviä raitoja. Testin toteuttanut kirjailija kertoo, ettei mikään nykyaikaisista puhdistusaineista saa peiliä kiiltämään yhtä hyvin kuin gini.

Puhdistusta munankuorilla

Munankuoret sopivat erityisesti termoskannujen ja -mukien puhdistukseen. Murskaa kahden kananmunan kuoret termospulloon ja täytä pullo etikalla. Ravista voimakkaasti ja anna seistä muutaman tunnin ajan. Huuhtele ja kuivaa huolellisesti.

Munankuorien avulla termospullojen sisäpinnoilta saadaan poistettua viimeisetkin ruoantähteet samalla, kun etikka toimii luonnollisena desinfiointiaineena. Jos etikan haju pelottaa, ei huolta. Kitkerä haju lähtee helposti kuumalla vedellä ja tilkalla astianpesuainetta.

Pölyt pois leivällä

Kerääntyykö sinunkin patterisi taakse pölyä, joka on vaikea pyyhkiä pois? Jos imuri ei näihin paikkoihin yletä, ota avuksi vaaleaa leipää.

Murskaa leipä palloksi ja aseta pölyä kerääviin paikkoihin. Leivän kosteus imee pölyä puoleensa kuin magneetti. Jos et usko, kokeile itse! 

Raastettu peruna karkottaa tahrat

Kynttilöiden polttaminen luo tunnelmaa, mutta ne saattavat tiputtaa lattialle tai mattoon ikäviä rasvaläiskiä. Näiden tahrojen poistamiseen ei tarvitse tuhlata rahaa kalliisiin pesuaineisiin, vaan puhdistukseen riittää kaksi perunaa.

Raasta kaksi perunaa ja laita ne kulhoon. Lisää joukkoon puoli litraa vettä ja anna seoksen seistä tunnin ajan. Veteen liukenee perunan oksaalihappoa, joka poistaa tehokkaasti monia tahroja. Kastele liina perunaveteen ja pyyhi tahra huolellisesti.

Peruna on myös loistava keino ruostetahrojen poistamiseen. Leikkaa peruna kahtia ja kasta leikkuupinta ruokasoodaan. Hankaa perunaa ruostetahraan ja pyyhi lopuksi puhtaalla liinalla.

Testaa myös sooda hellan ja seinä puhdistuksessa – katso vinkit videoilta:

Lähde:

Dailymail 

Lue myös:

    Uusimmat