Koronavirusvariantit saivat uudet nimet – brittivariantista tuli Alfa ja eteläafrikkalaisesta Beeta

Koronan Intian-variantti leviää Kanta-Hämeessä – johtajaylilääkäri kertoo, kuinka vakava tilanne on 10:47
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on kärsinyt Intiassa tunnistetun viruksen aiheuttamien tartuntojen aallosta. Johtajaylilääkäri kertoo MTV:n haastattelussa (27.5.2021), miten vakava tilanne alueella on.

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että koronavirusvariantteja kutsuttaisiin nyt kreikkalaisista aakkosista tutuilla nimillä. Syy tälle kerrotaan viestinnän selkeys ja valtioille koituva mainehaitta.

Kukapa ei olisi kuullut koronan brittivariantista. Ensimmäisenä Isossa-Britanniassa tunnistettu koronaviruksen variantti, B.1.1.7, on sittemmin levinnyt ympäri maailman ja Suomessakin siitä on tullut paikoin valtavirus.

Nyt valtioihin yhdistettävistä nimistä halutaan luopua, sillä niitä pidetään valtioita kohtaan leimaavina, kirjoittaa muun muassa Nature.

Eri maiden nimiä kantavien varianttien ajatellaan olevan myös viestinnän kannalta epäselkeitä. 

Alfa, Beeta, Gamma...

Tiedeyhteisön joukossa koronaviruksen brittivariantista on usein käytetty sen Pango-linjasta tuttua nimeä, B.1.1.7, mutta median ja viranomaistenkin keskuudessa viruksesta on usein puhuttu brittivarianttina. 

Samoin on toimittu muidenkin, kuten Etelä-Afrikassa tai Intiassa ensimmäisenä tunnistettujen koronavirusvarianttien kanssa.

Jatkossa virusvarianttien nimistä käytetään kreikkalaisista aakkosista tuttuja nimiä, kuten Alfa, Beeta ja Gamma. Ja kun uusia variantteja ilmaantuu, ne nimetään aakkosjärjestyksessä. 

Nimiä vaiko nimittelyä?

Nature kirjoittaa, että valtioihin perustuva nimeäminen voi jopa aiheuttaa sen, etteivät valtiot halua sekvensoida virusnäytteitä. Valtioihin yhdistettävät nimet voivat mahdollisesti leimata paitsi valtiot, myös niiden kansalaiset. 

– Ymmärrän, miksi ihmiset kutsuvat sitä Etelä-Afrikan variantiksi, eivät he tarkoita sillä mitään. Ongelma on, että jos jatkamme näin, ihmiset voivat käyttää sitä omiin tarkoitusperiinsä, epidemiologi Salim Abdool Karim Etelä-Afrikan AIDS-tutkimuskeskuksesta kommentoi Nature-lehdelle.

Esimerkiksi Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trump käytti koronapandemian alkuvaiheessa koronasta nimeä "Kiina-virus". Guardian kirjoittaa, että sillä oli tuolloin omalta osaltaan vaikutusta aasianamerikkalaisten rasistisen kohtelun kasvuun.

Osa kansainvälisistä uutismedioista on jo omaksunut uudet nimet käyttöönsä. 

Variantin nimi

Pango-linja

Tunnistusmaa

Aikaisin tutkittu näyte

Alfa

B.1.1.7 

Iso-Britannia

Syyskuu 2020

Beeta

B.1.351 

Etelä-Afrikka

Toukokuu 2020

Gamma

P.1 

Brasilia

Marraskuu 2020

Delta

B.1.617.2  

Intia

Lokakuu 2020

Listan lähde: WHO.

Lue myös:

    Uusimmat