Koronavirustartunnan saanut Tom Hanks sai ensimmäiset oireensa kaksi viikkoa sitten – lähetti kannustavan viestin: "Maalaisjärkeä, eikö?"

1:54
Koronavirus pähkinänkuoressa – tämä kaikki sinun täytyy tietää viruksesta

Koronavirustartunnan saanut Tom Hanks kannustaa ihmisiä sosiaalisessa mediassa.

Näyttelijä Tom Hanks ja hänen vaimonsa Rita Wilson ovat viettäneet aikansa tiiviissä karanteenissa siitä lähtien, kun he saivat tiettää saaneensa koronavirustartunnan muutama viikko sitten. Viime viikolla uutisoitiin, että Hanks ja Wilson pääsivät pois australialaisesta sairaalasta, mutta he ovat edelleen karanteenissa.

Hanks julkaisi viikon alussa Twitter-tilillään päivityksen, jossa näyttelijä kertoi viimeisimmistä kuulumisistaan sekä ohjeisti seuraajiaan koronakriisin vallitessa. 

– Hei tyypit. Kaksi viikkoa ensimmäisistä oireista ja vointimme on parempi. Suojautuminen johonkin paikkaan toimii näin: et anna sitä kenellekään – et saa sitä keltään. Maalaisjärkeä, eikö? Tässä menee hetki, mutta jos pidämme huolta toisistamme, autamme missä voimme sekä lohdutamme, myös tämä tulee menemään ohi. Tulemme selviämään tästä. 

63-vuotias Hanks oli ensimmäinen eturivin Hollywood-tähti, joka kertoi julkisesti koronavirustartunnasta. 

Pariskunta oli Australian Gold Coastilla kuvaamassa australialaisen Baz Luhrmannin ohjaamaa, Elvis Presleystä kertovaa elokuvaa. Hanks esittää elokuvassa Elviksen pitkäaikaista manageria, "eversti" Tom Parkeria.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja