Koronavirus ja stressi sekoittivat Krista Pärmäkosken harjoitussuunnitelmat – "Nyt osasin vetää stopin"

Suomen naisten ykköshiihtäjä Krista Pärmäkoski joutui muuttamaan kauden ensimmäisen leirinsä paikkaa koronaviruspandemian vuoksi. Pärmäkoski kertoo verkkosivuillaan leireilleensä Suomen Lapissa Kilpisjärvellä Norjan Sognefjelletin sijaan, sillä kumpikin maa oli asettanut matkustusrajoituksia rajoilleen.

Pärmäkoski hehkuttaa olleensa onnekas, sillä Kilpisjärvellä oli vielä touko-kesäkuun vaihteessa runsaasti lunta. Lisäksi Kilpisjärvellä oli myös asfaltoitu uudelleen teitä, joilla oli miellyttävää tehdä rullasuksiharjoituksia.

Pärmäkoski hiihti leirillä seitsemän päivän aikana 22,5 tuntia ja kokonaisharjoittelua tuli 34 tuntia. Pärmäkoski teki leirillä seitsemän hiihtolenkkiä, joista viisi oli vapaalla hiihtotavalla. 

Suunniteltu vierailu Suomen korkeimmalle paikalle Haltitunturille jäi Pärmäkoskelta lopulta tekemättä.

– Lämpimän ilman takia sinne ei enää uskaltanut lähteä, Pärmäkoski kirjoittaa.

Leirin jälkeen Pärmäkoski kävi Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (Kihu) testeissä. Pärmäkoski kertoo stressanneensa testien aikaan koiralleen tehtyä leikkausta, ja palautuminen kärsi, kun yöunet jäivät rikkonaisiksi.

– Tässä tuli taas samalla muistuteltua itselle, että ihminen on kokonaisuus, eikä keho tiedä, mistä sitä stressiä itsellensä aiheuttaa. Onko se harjoittelu, työt, matkustaminen, lyhyet yöunet ynnä muuta sellaista. Siksi on tärkeä muistaa kuunnella kehoaan, eikä aiheuttaa liikaa stressitekijöitä samanaikaisesti. Nyt osasin vetää stopin harjoittelusta, ennen kuin tuli loukkaantumista tai sairastumista, Pärmäkoski kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat