Koronatestejä tulisi suosia matkailussa karanteeneja enemmän, sanoo WHO – terveysviraston mukaan matkailu on nyt "suhteellisen turvallista"

2:00
Koronarajoituksia kiristetään ympäri Eurooppaa tartuntojen kiihtyessä – Espanjaan on julistettu hätätila.

Koronavirustestejä tulisi hyödyntää kansainvälisessä matkailussa karanteeneja enemmän, Maailman terveysjärjestö WHO linjaa. Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters.

WHO:n hätäkomitean puheenjohtaja Didier Houssin kommentoi asiaa tänään perjantaina. Aiemmin päivällä toinen WHO:n johtohahmo, järjestön hätäohjelman päällikkö Mike Ryan arvioi, että matkustaminen on tällä hetkellä ”suhteellisen turvallista”, ja että riskit ovat ”suhteellisen matalat”.

WHO otti kantaa matkailuun samalla, kun eri puolilta maailmaa raportoitiin suuria määriä uusia koronatartuntoja.

Muun muassa Saksassa tehtiin tänään uusi ennätys vuorokauden aikana raportoiduissa tautitapauksissa. Tartuntoja kirjattiin vuorokaudessa 18 600. Myös esimerkiksi Venäjällä on todettu tänään ennätysmäärä uusia tapauksia, 18 000 vuorokaudessa. Edellinen ennätys rikkoutui eilen.

Suomessa on raportoitu tänään 344 uutta koronatartuntaa. Viimeisten kahden viikon aikana tapauksia on raportoitu 2777, mikä on 112 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Vaikka tämän päivän lukema on tähänastisista suurin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan luvusta ei voida ennakoida, onko koronaepidemia pahenemassa Suomessa. Tänään raportoidut tautitapaukset jakautuvat eri puolille Suomea ja päivän lukemaan lukeutuu tapauksia useampien aiempien päivien osalta.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja