Koronarajoituksista vapaa vappu piti juhlijat liikenteessä yömyöhään – "Viime vappuna oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla"

Koronavirusrajoituksista vapaampi vappu on saanut juhlijat ottamaan ilon irti, arvioidaan muun muassa Helsingin poliisista STT:lle.

Myös Sisä-Suomen poliisista arvioidaan, että yön juhlinnassa on ollut työkokemuksen perustella huomattava ero aiempiin koronapandemia-ajan vappuihin.

–Tuntuu, että nyt otetaan vähän niin kuin ilo irti enemmän, kun päästään vapaammin liikkumaan. Sellainen tuntuma on, että selkeästi vilkkaampaa olisi. Sekä ravintolat ovat auki, yleisjohtaja, komisario Juha Haapalainen Helsingin poliisista vertaa yötä koronavappuihin.

– Enemmän on näyttänyt niin, että on siirrytty ulkotiloihin öiden osalta.

Sisä-Suomen poliisin yleisjohtaja, komisario Jari Lindholm kertoo STT:lle, että yö on ollut erittäin kiireinen iltayhdeksästä alkaen Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

– Kun olin viime vappuna töissä, silloin oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla tähän aikaa muistaakseni, Lindholm sanoo aamuneljän aikaan.

Oulun poliisista kerrotaan, että ihmisiä on ollut liikkeellä tavallista viikonloppua enemmän. Oulusta kerrotaan, että merkittävänä erona viime vappuun on ollut se, että ravintolat ovat saaneet olla auki.

Vielä ennen kello neljää juhlinta oli käynnissä muun muassa Helsingissä, Oulussa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Poliisilaitoksilta sanottiin, että on vaikea arvioida, kuinka pitkälle aamuun juhlat jatkuvat.

Helsingin poliisista arvioidaan, että sää saattaa vapunpäivänä vaikuttaa piknikkeihin. Haapalainen sanoo, että koleampi ja viileämpi voi saada ihmiset jäämään koteihinsa.

"Positiivinen yllätys"

Itä-Suomen poliisista sanotaan STT:lle, että juhlinta on ollut viime vappuun verrattuna rauhallisempaa.

– Samansuuntaista viestiä on tullut myös Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan poliisialueilta: ihmisiä, pääosin opiskelijoita ja nuorisoa on ollut liikkeellä runsaasti, mutta pahemmilta järjestyshäiriöiltä on vältytty, Itä-Suomen poliisi summasi Facebookissa.

Syynä poliisin näkökulmasta rauhallisemmalla vapulle saattaa olla kolea sää. Esimerkiksi Kuopiossa on ollut yöllä pakkasta. Sää on ollut viileä myös eri puolilla maata.

– Positiivinen yllätys meille. Voin sanoa suoraan, että odotimme huomattavasti rauhattomampaa vappua, yleisjohtaja, komisario Sami Joutjärvi sanoo STT:lle Itä-Suomen poliisista.

Poliisien tehtäviin on yön aikana eri puolilla maata kuulunut muun muassa häiriökäyttäytymisiä, pahoinpitelyitä ja rattijuopumuksia.

Lue myös:

    Uusimmat