Lisääntyneet koronatartuntamäärät heijastuvat kasvuna myös sairaalaosastoilla. HUS:n johdossa tilanteesta ollaan huolissaan.
– Epidemia ottaa vauhtia ainakin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa ja uusia ennätyksiä tehdään. Tämä näkyy myös sairaalan puolella. Viime viikonloppuna mentiin yli sadan potilaan HUS:ssa ja se on jonkinlainen huolestuttava merkkipaalu, kertoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.
Luku lähentelee korona-ajan pahinta lukua, joka on viime keväältä, 123 potilasta HUS-alueella sairaalahoidossa.
"Ainakin pääsiäiseen saakka mennään aika tiukoilla"
Miltä lähitulevaisuus näyttää?
– Ainakin pääsiäiseen saakka, ehkä ylikin, mennään aika tiukoilla. Potilasmäärät ovat ainakin tätä tasoa, ehkä vähän kasvavat. Olemme huolissamme tehohoitopaikoista, mutta myös vuodeosastopaikoista. Sairaalassa on paljon muitakin potilaita.
Heijastuuko tartuntatautimäärien kasvu jo tehohoitoon?
– Valitettavasti kyllä. Tänä aamuna oli 25 potilasta koronan vuoksi tehohoidossa, huolimatta siitä, että viime viikolla muutama potilas siirrettiin HUS:n ulkopuolelle jatkohoitoon. Ja nuorimmat potilaat ovat alle 30-vuotiaita, että kyllä tämä voi iskeä nuoreen ja terveeseenkin ihmiseen, Mäkijärvi kommentoi.
