Koronapandemia iski kansainväliseen lentoliikenteeseen tänäkin jouluna – maailmalla peruttu lähes 6 700 lentoa

Ympäri maailman on peruttu joulun aikana jo yli 6 700 lentoa. Lisäksi tuhannet lennot ovat olleet myöhässä pyhien aikana. Asia selviää Flight Aware -sivuston seurannasta. Lentoja on peruttu pitkälti koronavirustilanteen vuoksi.

Jouluaattona lentoja peruttiin noin 2 400 ja myöhästyneitä lentoja oli noin 11 000.

Joulupäivänä peruttuja lentoja kasaantui yli 2 800 ja myöhästyneitäkin lähes 8 600.

Tapaninpäivältä on peruttu jo yli 1 400 lentoa Suomen aikaa aamusta.

Joulu on yksi vuoden kiireisimpiä matkustussesonkeja, mutta erittäin tarttuva omikronmuunnos on sekoittanut ihmisten matkustussuunnitelmia.

Henkilöstöpula riivaa

Mittava määrä lentäjiä, matkustamohenkilöstöä ja muuta henkilökuntaa on joutunut jäämään pois töistä koronan vuoksi. Henkilöstöä on sairastunut, minkä lisäksi monet ovat joutuneet jäämään karanteeniin korona-altistuksen takia.

Lentoja ovat joutuneet perumaan muun muassa Lufthansa, Delta, United Airlines ja monet muut henkilöstöpulasta kärsivät lentoyhtiöt. Hätää kärsivät lentoyhtiöt olivat pyrkineet muun muassa vaihtamaan lentoreittejä sekä saamaan tuuraajia, jotta lennot saataisiin lennettyä.

Eniten lentoja ovat peruneet kiinalaisyhtiöt. China Eastern perui perjantaina ja lauantaina yli tuhat lentoa eli yli viidenneksen suunnitelluista lennoistaan. Samana ajanjaksona Air China päätyi perumaan niin ikään noin viidesosan lennoistaan.

Yhdysvaltain länsiosiin jouluna paikoin yli metri lunta

Yhdysvaltalainen autoalan järjestö American Automobile Association (AAA) arvioi joulukuun puolivälissä, että joulukuun 23. päivän ja tammikuun 2. päivän välillä 109 miljoonaa yhdysvaltalaista matkustaa yli 80 kilometrin päähän esimerkiksi lentokoneella, junalla tai autolla.

Määrä on noin kolmanneksen suurempi kuin edellisvuonna samaan aikaan.

Omikronmuunnoksen pahentama koronatilanne ja lentojen peruutukset voivat kuitenkin vähentää loppuvuoden matkustusintoa, sillä valtaosa matkustussuunnitelmista oli tehty ennen pahinta omikrontilannetta. AAA:n antaman arvion jälkeen omikron on muun muassa syrjäyttänyt deltan koronaviruksen hallitsevana muunnoksena Yhdysvalloissa.

Uutiskanava CNBC:n mukaan Yhdysvalloissa lentoja on jouduttu perumaan myös sään takia. Maan länsiosissa ankarien sääolosuhteiden odotetaan aiheuttavan kaaosta muun muassa teillä.

Jouluviikonlopun aikana Yhdysvalloissa odotettiin satavan Kalifornian ja Oregonin vuoristoalueilla jopa 61–122 senttimetriä lunta. Kansallisen sääpalvelun NWS:n mukaan matkustaminen voi olla paikoin jopa mahdotonta lumitilanteen vuoksi.

Päivitetty tuoreimmat luvut kauttaaltaan 26.12. kello 6.50

Lue myös:

    Uusimmat