"Koronakriisi jättää pitkät jäljet" – Etla ei näe tarvetta uusiin koronatuki- tai elvytyspaketteihin

1:37
Koronavilkku-sovellus julkaistiin maanantaina.

Etlan mukaan hallitusohjelmaa tulisi uudistaa talouskasvun ja työllisyyden parantamiseksi.

Suomi selviää koronakriisin ensivaiheesta ennakoitua vähemmällä, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Sen mukaan talous kasvaa selvästi ensi vuonna, joten uusia tuki- tai elvytyspaketteja ei näillä näkymin tarvita.

– Pandemian hoidon hybridistrategian toimivuus on varmistettava, ettei elvytykseen tarvitse turvautua viruksen uusien aaltojen myötäkään, Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju kirjoittaa tiistaina ilmestyneessä Muistioita hallitukselle -julkaisussa.

Kangasharju pitää koronan tukitoimia pääosin onnistuneina. Hänen mukaansa elvytys tulee kuitenkin lopettaa sitä mukaan kun yksityinen sektori normalisoituu.

Etla arvioi, että koronakriisi jättää silti talouteen pitkät jäljet ja julkiseen talouteen jää alijäämää vuosikymmeniksi. Alijäämän hoitoa vaikeuttavat niin ikääntymisen tuomat menopaineet kuin EU:n budjetin ja elvytyspaketinkin maksut. Ilman ennakoitua nopeampaa talouskasvua tai julkisen talouden miljardisopeutusta velan arvioidaan jatkavan kasvuaan vielä 2030-luvulla.

Suomen finanssipolitiikkaa Etla kritisoi epäonnistuneeksi viime vuosina. Nousukaudesta huolimatta puskureita ei kerätty ja myös tuottavuusloikka jäi torsoksi.

Yrittämisen verotusta alennettava

Hallitusohjelmaa tulisi Etlan mukaan koronakriisin vuoksi uudistaa, koska talouskasvua on saatava nopeammaksi ja työllisyyttä paremmaksi.

Käytännön keinoiksi muistio listaa yrittämisen verotuksen alentamisen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan kannusteiden lisäämisen. Mahdollisuuksia veronkorotuksiin nähdään vain arvonlisä- ja kiinteistöverotuksessa.

– Työmarkkinoiden toimivuutta ja kriisien sietokykyä on parannettava paikallisella sopimisella. Työttömyysturvan ehtoja olisi kiristettävä ja eläkeputki poistettava. Julkinen palkkatuki tulisi lopettaa ja säästyneet varat ohjata työnhakijoiden henkilökohtaiseen palveluun, Etla luettelee.

– Eriarvoisuuden vähentämiseksi oppivelvollisuusikää tulisi nostaa ja ansiosidonnainen työttömyysturva tulisi ulottaa kaikille työttömiksi jääville.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja