Korona vähensi syöpädiagnoosien määrää – onko pian edessä valtava määrä vakavia tapauksia? "Seuraamme tarkasti"
Koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi syöpien diagnosointiin.
Viime vuonna todettiin noin 1 200 uutta syöpää vähemmän kuin vuonna 2019, vaikka väestön ikääntyessä vuosittaisen tapausmäärän on ennustettu kasvavan.
Syöpärekisteri on aikaisemmin raportoinut syöpänäytteiden määrän vähentyneen koronaviruspandemian puhjettua. Nyt arvioitiin ensimmäistä kertaa korona-aikana diagnosoitujen syöpien määrää ja muutoksia.
– Se kertoo pääosin siitä, että koronakeväänä ei hakeuduttu yhtä herkästi lääkäriin tai terveydenhuollon pariin oireiden perusteella kuin aiemmin, avaa Suomen Syöpärekisterin tilastojohtaja Janne Pitkäniemi.
– Tämä näkyi myös meille raportoiduissa syöpänäytemäärissä. Diagnostinen aktiivisuus oli laskenut viime vuonna selkeästi, hän sanoo.
Pitkäniemen mukaan on huolestuttavaa, jos trendi jatkuu.
– Silloin syöpädiagnoosi saattaa viivästyä ja syöpä todetaan pidemmälle edenneenä, jolloin hoitonäkymät sekä potilaiden pärjääminen myöhemminkin saattavat heikentyä. Sen takia on erittäin tärkeää, että syövät todettaisi varhain.
Tullaanko Suomessa havaitsemaan kohta tavallista enemmän pitkälle edenneitä syöpiä?
– Tässä oikea ratkaisu on se, että seurataan tilannetta. Mekin pyrimme tilastoista selvittämään, löytyykö myöhemmin enemmän pidemmälle levinneitä ja vaikuttaako se pitkällä aikavälillä syöpäkuolemiin. Seuraamme tarkasti jatkoa ajatellen.
Voiko syövän tunnistaa itse? Asiantuntija neuvoo pääkuvan videolla, milloin hakeutua hoitoon.
Katso lisäksi alta koko keskustelu!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää