Korona tartutettiin tieteen nimissä kymmeniin vapaaehtoisiin, moni menetti hajuaistinsa – tämä ihmiskokeesta opittiin

Teho-osastolla koronapotilaita kuolee yhä kolmekertaa enemmän kuin muun syyn takia hoitoon joutuneista 2:03
Teho-osastolla koronapotilaita kuolee yhä kolme kertaa enemmän kuin muun syyn takia hoitoon joutuneista.

Britanniassa 36:lle vapaaehtoiselle nuorelle aikuiselle tartutettiin koronaviruksen alkuperäinen muunnos viime vuoden helmikuussa.

Kyse oli yhdenlaisesta ihmiskokeesta, jonka tarkoitus oli parantaa ymmärrystä koronaviruksesta. Keskiviikkona koetta johtaneet totesivat, ettei kokeesta aiheutunut vaaraa siihen osallistuneille.

Koronakoetta johti Open Orphan ja siihen osallistuivat myös Imperial College London, Iso-Britannian hallituksen rokoteryhmä ja hVIVO-yritys.

36 ihmistä kattaneessa kokeessa koronaa yritettiin tartuttaa 36:een terveeseen 18–29-vuotiaaseen. Heitä valvottiin tiukasti karanteeniolosuhteissa.

Koehenkilöistä 18 sai testin myötä koronatartunnan. 16 heistä sai lieviä tai kestitason oireita, jotka olivat pääosin flunssan kaltaisia. Yhdelläkään ei ollut vakavia oireita.

Kahden henkilön tuloksia ei huomioitu, sillä heillä alkoi kehittyä vasta-aineita jo alkuarvion ja taudin tartuttamisen välillä.

18:sta koronatartunnan saaneesta peräti 13 menetti väliaikaisesti hajuaistinsa. Hajuaisti palautui kuitenkin normaaliksi kolmessa kuukaudessa kaikilla muilla paitsi kolmella koehenkilöllä. Näidenkin kolmen hajuaistissa havaittiin kuitenkin paranemista kolmen kuukauden jälkeen.

Karanteenista vapautumisen jälkeen testihenkilöitä on seurattu vielä 12 kuukauden ajan.

– Testiryhmän ikäisten ihmisten uskotaan olevan viruksen merkittäviä levittäjiä ja tämä tutkimus antoi mahdollisuuden tartuntojen ja leviämisen yksityiskohtaiseen tutkimiseen, päätutkija ja tartuntatautien professori Chris Chiu totesi Reutersin mukaan.

Tämä ihmiskokeesta opittiin

Koronaihmiskokeen tutkimustuloksia ei ole vielä vertaisarvioitu, joten niitä voidaan pitää vasta alustavina.

Alustavien tulosten mukaan koehenkilöillä alkoi ilmetä oireita kaksi päivää tartunnan saamisen jälkeen. Tartunnat näkyivät ensin kurkussa. Virusta on eniten todennettavissa viidennen päivän kohdalla, jolloin sitä on selvästi enemmän nenässä kuin kurkussa.

Erilaisten tautien tartuttamisessa ihmisiin ei sinällään ole mitään uutta, vaan vastaavaa metodia on käytetty vuosikymmeniä, Reuters kirjoittaa.

Esimerkiksi malariaa, koleraa ja influenssaa on aikaisemmin tartutettu ihmisiin tieteen nimissä.

Oxfordin yliopistolla on puolestaan käynnissä koe, jossa koronataudin jo läpikäyneille yritetään tartuttaa tauti uudelleen. Kokeen tarkoituksena on auttaa ymmärtää paremmin koronaimmuniteetin syntymistä.

Auttaako pitkän koronan tutkimus myös kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsiviä? 2:21
Auttaako pitkän koronan tutkimus myös kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsiviä?

19.48: Hajuaistin menetystä koskevassa osassa täsmennettä hajuaistinsa menettäneiden määrä sekä se, että kolmen henkilön hajuaisti ei ollut palautunut normaaliksi vielä kolmen kuukauden jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat