Korona pudotti huomattavasti oleskelulupien ja turvapaikanhakijoiden määrää

Miten työperäinen maahanmuutto parantaa Suomen kehnoa työllisyystilannetta? 7:14
Videolla asiantuntija kertoo: Näin työperäinen maahanmuutto parantaisi Suomen kehnoa työllisyystilannetta.

Koronapandemiasta johtuvat kansainväliset matkustusrajoitukset pudottivat Suomeen suuntautuvaa muuttoliikettä merkittävästi viime vuonna, ilmenee Euroopan muuttoliikeverkon (EMN) raportista.

Oleskelulupia myönnettiin Suomessa vähemmän kuin edellisvuonna ja turvapaikanhakijoiden määrä laski huomattavasti. Myös muualla Euroopassa tilanne oli samankaltainen. Koronan aiheuttamasta pudotuksesta huolimatta työ pysyi yleisimpänä ensimmäisen oleskeluluvan hakuperusteena.

Yksin tulleiden alaikäisten määrä nousi hieman edellisvuodesta, mutta tämä johtui EMN:n mukaan osittain hallituksen päätöksestä siirtää Kreikasta turvapaikanhakijoita Suomeen.

Vuonna 2015 saapuneiden irakilaisten ja syyrialaisten pakolaisten neljän vuoden minimiasumisaika täyttyi, mikä heijastui kansalaisuutta hakeneiden määrän, EMN arvioi. Pakolaisilla on lyhennetty neljän vuoden asumisaika, muilla viisi vuotta.

Lue myös:

    Uusimmat