Korona-ajan juhlat pääministeri Johnsonin asunnolla – raportti julki: "Alkoholin yletön kulutus ei sopivaa, poliittisten johtajien täytyy kantaa vastuu"

Brittipääministeri Boris Johnsonin kujanjuoksu jatkuu – näin tulenkatkuinen pääministerikausi on sujunut 6:29
Brittipääministeri Boris Johnsonin kujanjuoksu jatkuu – näin tulenkatkuinen pääministerikausi sujui helmikuuhun 2022 asti

Osa raportista julkaistiin jo tammikuussa.

Britanniassa on tänään keskiviikkona julkaistu pääministeri Boris Johnsonin hallinnon virkakuntaan kuuluvan Sue Grayn raporttia pääministerin arvovaltaa vakavasti koetelleessa, partygatena tunnetussa tapauksessa.

Raportti käsittelee koronasulun aikana koronamääräyksiä rikkoneita juhlia, jotka järjestettiin pääministerin virka-asunnolla.

– Joitakin tapahtumia ei olisi pitänyt järjestää. Toisten tapahtumien ei olisi pitänyt antaa kehittyä niin kuin tekivät, raportissa todetaan.

Politico-lehti kertoi alkuiltapäivästä Suomen aikaa, että raportti on jo luovutettu Johnsonille.

– Alkoholin yletön kulutus ei ole sopivaa työpaikalla mihinkään aikaan, raportti muistuttaa.

– Poliittisten johtajien ja viranomaisten täytyy kantaa vastuu tästä kulttuurista, raportissa vaaditaan.

"Liian vähän ajateltiin, mitä ympäri maata tapahtui"

Grayn raportista julkistettiin osa jo tammikuussa, mutta koko raporttia ei tuolloin julkaistu, koska Lontoon poliisi oli niin ikään aloittanut oman tutkintansa asiasta.

– Ajoittain näyttää siltä, että liian vähän ajateltiin, mitä ympäri maata tapahtui, raportissa katsotaan.

Tammikuussa julkaistun 12-sivuisen raportin mukaan osaa koronasulun aikana pääministerin virka-asunnolla järjestetyistä tilaisuuksista ei olisi pitänyt järjestää. Lisäksi Gray tuomitsi "alkoholin ylenpalttisen kulutuksen" Downing Streetin eri tilaisuuksissa aikana, jolloin kansalta oli laajasti kielletty sosiaaliset kontaktit.

Poliisi antoi tutkinnan seurauksena sakkoja yli 80 ihmiselle, myös pääministerille.

Pääministerin odotetaan pitävän tiedotustilaisuuden raportin julkistamisen jälkeen. Lisäksi hän on parlamentin alahuoneen piinapenkissä viikoittaisella kyselytunnilla, jonka on määrä alkaa kello 14 Suomen aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat