KooKoo-vahti raivostui, mailan palanen osui katsojaa – "Typerä temppu - kaduttaa"

Juha Järvenpää
Matti Raivio/All Over Press
Julkaistu 07.03.2018 14:31

MTV SPORT

Kouvolassa KooKoon ja Ässien välinen liigaottelu päättyi erikoisella tavalla, kun KooKoon maalivahti Juha Järvenpää heitti raivonpurkauksen yhteydessä rikkoutuneen mailan osan katsomoon.

Tilanteessa Ässien Sakari Salminen oli juuri iskenyt 5-2-osuman. Maali tuli kolmannen erän viimeisellä sekunnilla.

Järvenpää hajotti ensin mailansa, minkä jälkeen hän heitti käteen jääneen toisen osan päätyverkkoja päin.

Palanen lensi verkon sijaan katsomon puolelle, ja osui yhtä katsojaa käteen.

Järvenpää kommentoi tapahtunutta KooKoon verkkosivuilla.

– Mailan heittäminen oli typerä temppu ja se kaduttaa. En yrittänyt heittää mailaa verkon yli saatikka osua sillä kehenkään. Olen pahoillani tapahtuneesta, Järvenpää totesi.

Maila osui Ilta-Sanomien mukaan Esko Hussia käteen. Hussin tytär on televisiosta tuttu Janni Hussi.

– Pyysin tekoa anteeksi ja juttelimme matsista hyvässä hengessä. Toivotin koko perheen paikalle lauantain viimeiseen kotiotteluun ja lupasin antaa hänen pojalle ihan ehjän mailan, Järvenpää totesi.

Itse teosta KooKoo-vahdille tuomittiin 5+10+20-minuuttia. Tapaus etenee kurinpitokäsittelyyn.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga