Konkurssiin ajautuneen Punnitse & Säästä -ketjun myymälöistä 45 jatkaa

Syksyllä konkurssiin ajautuneen Punnitse & Säästä -ketjun 45 myymälää jatkaa toimintaansa. Toimintaa ketjulla on 30 paikkakunnalla.

Osa erityisesti pähkinöitä ja muita kuivia elintarvikkeita myyvän ketjun myymälöistä suljetaan tai on jo sulkeutunut. Kesällä ketjulla oli myymälöitä yli 50 kappaletta. Omia myymälöitä ketjulla on tällä hetkellä yhdeksän, joista yksi suljetaan vuoden lopussa.

Punnitse & Säästä sai marraskuussa uuden omistajan, kun ketjun 1990-luvulla perustanut Juuso Siro osti sen sijoittajien tuella takaisin. Hän oli myynyt ketjun vuonna 2012.

Yhtiö teki viime vuonna vajaan 19 miljoonan euron liikevaihdon ja viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan velkaa sillä on 5,6 miljoonaa.  

Lue myös:

    Uusimmat