Kommentti: Voisiko tasavallan presidentti jäädä isyysvapaalle?

Maanantaina kuulimme ilouutisen, kun tasavallan presidentin kanslia ilmoitti presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion perheenlisäyksestä. Mitä lämpimimmät onnittelut presidenttiparille. Lapsi on todellinen lahja koko perheelle.

Toivon että myös tuleva isä, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, päättää olla läsnä lapsensa elämässä niin paljon kuin mahdollista. Tämän takia seuraava lause presidentin kanslian tiedotteessa pani miettimään asiaa:

"...eikä perheenlisäys tule vaikuttamaan presidentin työn hoitoon."

Oletetaan, että Niinistö valitaan toiselle kaudelle. Silloin hän on oikeasti tilanteessa, jossa perheessä on pieni vauva, mutta toisaalta hänellä on hoidettavanaan myös valtionpäämiehen tehtävä.

Moni tutkimus on osoittanut, että Suomessa on vielä vanhollinen asenne isyyteen. Työpaikoilla suhtaudutaan positiivisesti isille korvamerkittyihin vanhempainvapaisiin, mutta heti kun on kyse esimerkiksi hoitovapaasta, oletetaan, että kotiin lasta hoitamaan jää äiti.

Valtaosa isistä pitääkin nykyisin parin kolmen viikon lyhyen isyysvapaan lapsen syntymän yhteydessä. Vuonna 2015 noin puolet isistä käytti pidempää isyysvapaata, kun vuonna 2012 isäkuukautta käyttäneiden osuus oli vajaa kolmannes.

Jaettavissa olevan vanhempainvapaan käytti vuonna 2013 vain 13 prosenttia isistä, kertoo THL:n tutkimus Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa-arvo.

Jos Niinistö valitaan, voisiko hän toimia arvojohtajana myös tässä asiassa? En keksi parempaa esimerkkiä kaikille suomalaisille isille ja työnantajille kuin istuva presidentti vanhempainvapaalla.

Hän olisi myös erinomainen keulakuva pohjoismaisen Suomen puolesta maailmalla. Kun Paavo Lipponen jäi isyysvapaalle ollessaan pääministeri (1995-2003), hän sai paljon julkisuutta ympäri Eurooppaa.

Entä miten työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen sujuisi käytännössä?

Tasavallan presidentti pystyy melko hyvin itse päättämään tekemisiään, koska hänellä ei ole työ- tai virka-aikaa.

Jos presidentti on estynyt hoitamasta tehtäviään, hänen sijaisenaan toimivat pääministeri tai pääministerin sijaisena toimiva ministeri.

Tähän asti pisimmät sijaisuusajat ovat johtuneet presidentin sairaudesta.

Jos Sauli Niinistö valitaan jatkokaudelle, toivon, että voimme ylpeinä kertoa Suomen presidentin olevan isyysvapaalla.  

Kirjoittaja, Antonia Berg, on MTV Uutisten politiikan toimittaja.

Lue myös:

    Uusimmat